Suomeen mahdollisesti viimeisen kerran saapuvan Kissin historia on lievästi sanottuna värikäs ja levyjä on uran aikana ilmestynyt kymmeniä. Kiss oli lapsuuden suurimpia suosikkeja ja koko konsepti toimi nuoruusvuosina täydellisesti, myöhemmin kyynisillä korvilla on ollut pakko myöntää yhtyeen olevan musiikkinsa laadun suhteen yksi epätasaisimmista. ”Destroyer” (1976) ja ”Revenge” (1992) muistetaan ja ”Creatures Of The Night” (1982) sekä käsittelyssä oleva vuoden 1979 ”Dynasty” ovat aliarvostettuja levyjä, mutta yhtälailla diskografiasta löytyy ”Music From The Elderin” (1981), ”Hot In The Shaden” (1989) ja ”Carnival Of Soulsin” (1997) kaltaisia turhuuksia.
Kissin vahvuus ja suosion salaisuus 45 vuotta kestäneellä uralla lienee imagon lisäksi bändin kameleonttimainen kyky mukautua jokaisen vuosikymmenen trendeihin ja musiikkityyleihin. Materiaalista löytyy suuntaviivoja AOR:stä grungeen, heavy metallista klassiseen rock’n’rolliin ja jopa discoon. Vuonna 1979 ilmestynyt ”Dynasty” iskettiin ulos keskellä viimeksi mainittua discon valtakautta. Se on myös viimeinen levy lähes 20 vuoteen, jolla esiintyi alkuperäinen ja parhaiten tunnettu kokoonpano: Paul Stanley, Gene Simmons, Ace Frehley ja Peter Criss. Tosin Criss oli tuolloin jo niin huonossa kunnossa, että miestä kuullaan vain yhdessä kappaleessa. Bändi oli ”Dynastyn” ilmestyessä kaatumassa sisäisiin riitoihin – Frehley ja Criss addiktioidensa vuoksi, Simmons ja Stanley yleisesti maineen tuomissa huuruissa ja egojensa alle hautautuneina. Korttitalo hajosi vähitellen muutaman vuoden aikana ja lopulta meikit saivat lähteä kasvoilta.
”Dynasty” on myöhempinä vuosina saanut osakseen paljon kritiikkiä medialta ja yhtyeeltä itseltään. Paul Stanley kirjoitti levyn tunnetuimman biisin ”I Was Made For Lovin’ You” kuunneltuaan Amerikassa pinnalla olleiden diskohittien rytmiä. Hänen mukaansa kappale oli erittäin helppo säveltää. Se määritteli koko levyn suunnan, joka oli selvästi kevyempi kuin aiemmat albumit. Tuottajaksi saapui Vini Poncia, joka oli ollut mukana Crissin soololevyllä ja tuottanut aiemmin pääasiassa pop-materiaalia. Uudeksi lookiksi valikoitui ajan mukaisesti täysin ylilyönyt vaatetusvalikoima. Yhtye omaksui studiossa metodin, jotka Ace kutsui myöhemmin nimellä ”beating a dead horse” eli demovaiheesta biisejä muuteltiin ja hiottiin loputtomasti aidon rock-fiiliksen kadotessa kitaristin näkökulmasta kokonaan. Yhtyeen lahjakkuus nahkansa luomisessa ja tarttuvien melodioiden kasaamisessa ”Dynastylta” joka tapauksessa kuuluu ja kyseessä on mainettaan parempi teos.
”I Was Made For Lovin’ You” nousi suureksi hitiksi ja on edelleen yksi Kissin tunnetuimpia biisejä varsinkin Euroopassa. Piti kappaleesta tai ei, sen yksinkertaista nerokkuutta ei voi kiistää ja se on edelleen mukana yhtyeen settilistassa. Yhdessä ”Sure Know Somethingin” sekä ”Magic Touchin” kanssa biisi edusti Stanleyn omaksi kokemaa kevyempää tyyliä, jonka kautta mies oli löytänyt myös lauluunsa uutta syvyyttä. ”Sure Know Something” sai myös singlenä näkyvyyttä, mutta sävellyksenä ”Magic Touch” on selvästi albumin parasta antia.
Ace Frehley taisteli rock-soundin puolesta ja hänen loistava coverinsa Rolling Stonesin vähälle huomiolle jääneestä 1960-luvun kappaleesta ”2000 Man” pääsi ansaitusti livesettiin mukaan. Frehley pelastaa vanhojen fanien silmissä levyn perinteisellä otteellaan. ”Hard Times” kertoi osuvasti elämästä New Yorkin kaduilla ja ”Save Your Love” – vaikka sävellyksenä ei ole kirkkainta kultaa – iskee kehiin hienoja Spacemanin tavaramerkiksi muodostuneita kitarariffejä. Frehleyn suosio oli tässä vaiheessa fanien keskuudessa korkealla ja mies muodostui arvaamattoman käytöksensä ja toisaalta loistavien sävellystensä myötä uhaksi Simmonsin sekä Stanleyn dominaatiolle. Valitettavasti Ace teki hommasta helpon kirjoittamalla seuraavalle levylle ”Torpedo Girlin” kaltaisia turhakkeita ja kolaroimalla myöhemmin itsensä ulos yhtyeestä.
Gene Simmonsin ”Charisma” on yksi Kissin omalaatuisimmista sovituksista, idea syntyi manageri Howard Marksin lausahduksesta ja hän sai tästä kiitokseksi krediitin levylle. Biisi jaksaa kiehtoa edelleen hypnoottisella rytmillään. Muuten Simmons demonihahmossaan on täysin sivuroolissa albumilla. Peter Criss sai levylle ainoastaan yhden kohtalaisen kelvollisen kappaleen ja ripotteli loput hylätyt demot vuoden 1980 soololleen ”Out Of Control”. Suurimman osan rumpuosuuksista soitti Acen soololevyllä vaikuttanut Anton Fig ja Criss sai poistua lopullisesti kokoonpanosta penkin alle menneen 1979 Amerikan kiertueen jälkeen.
”Dynasty” kuulostaa tuotannollisesti edelleen erittäin hyvältä ollen yksi arvokas ja turhan negatiivista huomiota saanut kappale Kissin monivaiheisessa historiassa. Nyt sen julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta ja Kiss on viimeisellä kiertueellaan monista vastoinkäymisistään huolimatta suositumpi kuin koskaan. ”Sure Know Somethingin” pyöriessä soittimessa kappaleen sanat tuntuvat kertovan yhtyeen tarinan osuvammin kuin mikään muu pitkään aikaan:
”I’ve been counted out, I’ve been a gambler, but I’m nobody’s fool”
8½/10
Ville Krannila
1.I Was Made For Lovin’ You
2.2000 Man
3.Sure Know Something
4.Dirty Livin’
5.Charisma
6.Magic Touch
7.Hard Times
8.X-Ray Eyes
9.Save Your Love