Site icon Metalliluola

Kirkkonummelainen kitarataiteilija Samuli Federley tekee historiaa Bhutanissa

Kuva: Samuli Federley

Tiedote 29.8.2024

Kirkkonummelainen 43-vuotias kitarataiteilija Samuli Federley on valittu esiintymään harvinaiselle kiertueelle Bhutanissa lokakuussa 2024. Hän tulee olemaan ensimmäinen suomalainen artisti, joka soittaa kiertueen tässä Himalajan kupeessa sijaitsevassa valtiossa. Bhutan on ollut pitkään suljettu turisteilta, ja maahan pääsy on edelleen rajoitettua. Kiertueen ainutlaatuinen mahdollisuus avautui kutsun kautta.

Kiertue koostuu kolmesta esiintymisestä, joihin lukeutuu myös masterclass-kitaraklinikka. Suurin keikka nähdään Hidden Kingdom -festivaalilla, jossa Samuli Federley esiintyy useiden tuhansien ihmisten edessä. Lisäksi taiteilija soittaa kaksi muuta konserttia, joiden yleisökapasiteetti on noin tuhat henkeä. Kiertueen odotetaan keräävän runsaasti mediahuomiota Bhutanissa.

Kitarataiteilija tunnetaan harvinaisesta 8-kielisen sähkökitaran soitosta. Samuli Federley on aiemmin esiintynyt maailman syrjäisimmissä paikoissa, kuten Algeriassa ja Kosovossa. Hän suunnittelee videoivansa Bhutanin konsertit ja julkaisevansa dokumentin kiertueesta laajemman yleisön nähtäväksi. Taiteilijalla on myös aikaisempaa kokemusta esiintymisestä Bhutanin Hidden Kingdom -festivaalilla, jossa hän soitti livestream-keikan muutama vuosi sitten.

Historiallinen kiertue tulee olemaan merkittävä suomalaisen musiikin ja Kirkkonummen näkyvyyden kannalta kansainvälisillä areenoilla.

Linkit:

http://www.samulifederley.com
https://www.youtube.com/user/Sanpa1981
https://www.instagram.com/samulifederley/
https://www.facebook.com/samuli.federley
Lähde: Samuli Federley
Exit mobile version