Site icon Metalliluola

Kaikkeus julkaisi uuden musiikkivideon ”Sirkus”

Kuva: Riku Jokinen

Tiedote 7.5.2021

Epärehellistä rokkia soittava KAIKKEUS julkaisi kolmannen musiikkivideon EP:ltään ”III – Kuilu”. Rock- ja metallivaikutteisen Sirkus- kappaleen on miksannut The Voice Of Finlandistakin tuttu Mikko Herranen. Kaikkeus siirtyy tämän sinkkuvideon myötä studioon
äänittämään debyytti-albumiaan.

”Sanat jotka on kirjoitettu vuosia sitten saivat viime vuonna aivan uuden merkityksen tästä ympärillä pyörivästä sirkuksesta. Kappale nimittäin tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kuin kirjoittaessa”, heittää laulaja-kitaristi Mikko Matilainen. ”Huumori pysyy, siitä ei luovuta
suossakaan”.

Kaikkeus on vuonna 2015 perustettu raskaampaa rockia esittävä kuopiolainen trio joka on julkaissut musiikkia 2017 lähtien. Juuri päättynyt Radiorockin Starba ja siitä tullut top 3 sija on nostanut näkyvyyttä monelle uudelle taholle.

Sirkus – Musiikkivideo:

Yhtyeen aiempaan tuotantoon voi tutustua Youtubessa sekä
suoratoistopalveluissa.

Kaikkeus-Kanava:

https://www.youtube.com/channel/UCczf-xyN-34HsP1diVodAyQ

Kaikkeus on julkaissut 3 EP:tä ja on nauhoittamassa kokopitkää
debyyttialbumia.

www.kaikkeusband.fi

www.facebook.com/kaikkeusband

www.instagram.com/kaikkeus_virallinen/


Lähde: Kaikkeus
Kuva: Riku Jokinen

 

Exit mobile version