Tänä kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty kolmepäiväinen rockfestari keräsi Kylpylähotelli Peurungan rantaan Laukaaseen vallan mainion kattauksen sekä kotimaisia, että ulkomaisia rock- ja metalliartisteja moneen eri makuun. Esiintyjäkaarti houkutteli paikalle myös runsain mitoin yleisöä nauttimaan kauniista heinäkuun viikonlopusta, musiikista ja kauniista järvimaisemista. Festari oli myös sunnuntain perhepäivää lukuunottamatta K-18 ikärajallinen, joten erillisiä anniskelualueita ei tarvittu. Yleisö saattoi istua huurteisten juomiensa kanssa kaikessa rauhassa nurmikolla lavojen esiintyjiä seuraten.
Festarialueella oli kaksi lavaa varsin lähellä toisiaan ja keikat ajoitettu niin, että viikonlopun aikana oli periaatteessa mahdollista nähdä kaikki keikat valikoimatta ja tuskailematta. Juomien ja jopa evään hakeminen onnistui niin, että esiintyvän bändin pystyi halutessaan vielä vähintään kuulemaan. Baaritiskejä oli molempien lavojen läheisyydessä ja ruokamaailman kojut sijaitsivat kuulomatkan päässä molemmilta lavoilta. Bajamajoja oli alueella riittävästi ja ne olivat myös tapahtuman ajan siistissä kunnossa ja ulkovessakammoiselle hotellin posliinilinnakkeetkaan eivät olleet liian kaukana. VIP-lipun ostaneille oli myös myös mukavuuksia, kuten VIP-alue festarialueella, kunnon ruoka sisältyen lipun hintaan oma VIP-keikka sekä perjantaina että lauantaina.
Perjantai 22.7.
Seurueen työtilanteen vuoksi pääsimme taittamaan kohtuullisen pitkää matkaa Kainuusta Keski-Suomeen vasta niin myöhään iltapäivällä, että festareiden kaksi ensimmäistä bändiä, to/die/For ja Von Hertzen Brothers jäi meiltä kokonaan näkemättä. Paikalle saapuessani jouduin hieman haeskelemaan ja kyselemään ystävälliseltä henkilökunnalta pressipassin noutopistettä. Lippujen osto- ja vaihtotiskit olivat hyvin opastetut ja selkeästi matkan varrella.
Kolmantena soittanutta Kotieteollisuutta ehdin kuulemaan muutaman biisin lopusta ja paikalle jo saapuneella yleisöllä oli jo täysi meininki päällä. Biisien sanat osattiin permannolla pitkälti ulkoa ja vaikka Kotiteollisuus ei varsinaisesti olekaan oman fanitukseni kohde, välittyi letkeä tunnelma minullekin. Hynysen ja kumppaneiden leikinlasku tuntui myös sopivan mukavasti viikonlopun viettoa aloittelevalle festariväelle.
Kotiteollisuuden jälkeen seurasi päälavoilla tunnin tauko, jonka aikana VIP Stagella esiintyi VIP-lipun lunastaneille Von Hertzen Brothers. Tauon jälkeen John-stagella aloitti settinsä Amorphis. Keikka alkoi muutaman uudemman albumin tuotannolla, mutta yhtye soitti myös ainakin Tales from the Thousand Lakesin ja Elegyn biisejä. Yleisöä oli mukavasti. Lavan edessä tunnelma näytti tiiviiltä, kun taas edempänä rinteessä mahtui olemaan väljemmin.
Stam1nan keikka Smith-lavalla houkutteli myös eloisan ja tiiviin katsojajoukon. Esiintyjänä Stam1na tuntuu uppoavan yleisöön mukavasti ja lavaesiintymisessä on rutiinit hallussa ilman leipääntymisen makua. Setissä soitettiin uusimman albumin Elokuution kappaleita, mutta vanhaakin materiaalia saatiin kuulla.
Amaranthe on itsellä jäänyt kuuntelussa varsin vähälle, vaikka periaatteessa melodinen materiaali heleillä naisvokaaleilla onkin kiinnostanut. Kuullun perusteella muovautunut mielikuva yhtyeen tuotanon kepeydestä ja helpoista melodioista on tähän asti siirtänyt varsinaista perehtymistä aina tuonnemmas. Livenä Amaranthe oli erittäin viehättävä kokemus. Yhtyeen lavaesiintyminen oli tunnelmallista, keijukaismainen Elize Ryd lauloi kauniisti eikä muissakaan ollut mitään vikaa. Huolimatta vähäisestä radion tai yhtyeen levyjen kuuntelusta vähintään puolet biiseistä kuulosti tutuilta. Yhtye otti yleisön hienosti mukaan ja kiitteli sekä tapahtuman järjestäjiä, paikalle saapuneita että suomalaista yleisöä yleensä.
Illan päätti Sonata Arctican akustinen veto. Keikan akustinen luonne taisi yllättää osan yleisöstä, itseni ainakin iloisesti. Sonata Arctican muutamalla irkkubaariralliksi sovittuneella nopeammalla kipaleella höystetty balladikimara laulatti Tony Kakon lisäksi yleisöä. Setti lähti käyntiin paljon radiossa soineella “The Wolves Die Young” -kappaleella ja päättyi reippaasti ja ilmeisen perinteisesti “Vodka” -rallatukseen. Välissä kuultiin luonnollisesti myös muunmuassa “Letter To Dana”, karaokesuosikki “FullMoon” sekä “Tallulah”. Tunnelma oli välitön ja jopa intiimi, ainakin photopittiin lavan eteen. Äänentoistollisesti akustinen keikka oli rentouttava suvanto jo perjantain keikkojen jälkeen ja koko viikonloppua ajatellen tämä jäi positiivisesti mieleen.
Lauantai 23.7.
Lauantain aloitti Lost Society rantalavalla. Nuorten kavereiden reipas lavaesiintyminen ja räyhäkäs trash potki festariväen käyntiin. Paikalle oli saapunut vielä edellisiltaan verrattuna vähän väkeä, mutta läsnäolijat näyttivät viihtyvän. Lost Societyn jälkeen Smith -lavalla soitti Red Eleven, jonka tuotanto on jäänyt itsellä myös uusimman levyn kevyeeseen katsastukseen. Molemmat päivän aloittavat keikat olisivat varmasti iskeneet paremmin, jos tuotanto olisi ollut paremmin hallussa, mutta allekirjoittaneen mielestä iltapäivää oli myös mukava paistatella nurmikolla istuen ja keikkoja toisella korvalla kuunnellen.
Korpiklaanin keikkaa olin odottanut jo valmiiksi kovasti ja folk metal -ryhmä lunasti odotukset täysin. “Viinamäen mies” käynnisti iloisen riehan ja alkupään biisit painottuivat muutenkin viime vuonna julkaistulle “Noita” -albumille. Keikan aikana kuultiin biisejä kuitenkin melko kattavasti yhtyeen uran varrelta ja hyvästä juomalaulupitoisuudesta huolimatta päästiin myös syvempiinkin vesiin muunmuassa “Ämmänhaudan”, “Raudan” ja “Ruumiinmullan” myötä. Varsinkin Jonne Järvelän joikauslaulukohdat olivat upeita. Suomalainen yleisö tuntuu viihtyvän kansanmusiikkimetallin parissa mainiosti. Korpiklaani sai pitin juoksemaan villisti ympyrää ja väen laulamaan riehakkaasti mukana nyrkit pystyssä.
Francinen aloittaessa Smith -lavalla äänentoistossa oli jonkin verran häiriöitä. Esimmäisen biisin aikana ääni pätki häiritsevästi. Ongelman korjaannuttua keikka jatkui letkeästi. Perinteinen rock’n’roll sopii hyvin aurinkoiseen kesäiltapäivään. Käytimme itse keikan ajan testaamalla ruokakojujen tarjonnan ja samalla totesimme, että musiikin kuuli ihan mukavasti ruokateltoillekin.
Turmion Kätilöt tuli katsastettua kertaalleen tälle kesälle jo Nummirockissa ja suunnitelmissa on, ettei John Smithkään jää tälle kesää viimeiseksi. Mutta savolaisten hörhöjen noenmustan huumorin värittämä metallidisco ei ole minulle vieläkään käymässä kyllästyttäväksi. Keikka lähti käyntiin “Hyvissä Höyryissä” villiten yleisön ja myöhemmin kuultiin myös vanhempi suosikki “Teurastaja”. Mikinvarren rääväsuiden MC Raaka Peen ja Spellgothin läpänheitto ei ollut korkealentoisimmasta päästä ja keskittyi enimmäkseen navan alle, mutta kuinkas muuten. MC Raaka Peen koreografiat hirvittivät hetkittäin allekirjoittanutta, huomioiden miehelle vastikään asennetun titaanilonkan. Keikalla volyymit oli niin tapissa, että vielä lavasta kauempanakin tuntui hampaat tärisevän tulpat korvissakin.
Lauantaina soitti myös Maj Karma, mutta sen ajaksi minulla oli muuta ohjelmaa. John Smithissä viisivuotispäivämiittiä vietti nimittäin Suomen suurin heavymusiikin Facebook -ryhmä Finnish Heavy Metal Fans. Ryhmään kuuluu Facebookissa lähes 16 000 tuhatta jäsentä, joista vajaa sata oli saapunut festaroimaan sekä juhlimaan ryhmän synttäreitä. Ryhmällä oli viisivuotisjuhlan tiimoilta mm. sovittu meet&greet mm. Korpiklaanin kanssa.
Ruotsalainen hard rock -kokoonpano Sparzanza jäi vähälle huomiolle minulla, mutta yleisöä se keräsi mukavasti. Kuvattuani parin biisin ajan musiikkia juuri kuuntelematta ja tovin jalkaa naputeltuani siirryin hissukseen kohti Battle Beastin kuvausasemia.
Battle Beast on aina yhtä ihana nähdä lavalla, vaikka tällä kertaa kesä, siitepölyt, työkiireet tai kaikki yhdessä olivat selvästi päässeet rasittamaan Noora Louhimon ääntä. Esitys oli yhtyeelle tyypilliseen tapaan energinen, nopeatempoinen ja täynnä hauskaa pikku kujeilua lavalla. Yleisö pui nyrkkiä Nooran esimerkkiä seuraten ja lauloi mukana läpi keikan. “Sea Of Dreamsin” jälkeen seurasi perinteinen “powerdrinking” -hetki. En ole aivan varma, onko Pyry Vikin tavoitteena juoda oluensa rumpujen takana nopeammin vai samaa tahtia, kun Eero Sipilä juottaa oluen Janne Björkrothille. Jos joku tietää, niin kertokaa ihmeessä.
Helloweenin keikkaa oli selvästi odotettu, ja alue oli sakeanaan väkeä. Ensimmäinen biisi lähti kuitenkin jostain syystä ilman lead mikkiä. Bändi ei antanut kommelluksen haitata, vaan jatkoi hetken ilman laulua ja palasi vokaaleihin hetken päästä kun vika oli korjattu. Äänentoistollisesti keikka parani loppua kohti muutenkin. Alkuun rummut jyrsivät kaikkea muuta halliten, mutta soittimet saatiin tasapainoon loppukolmannekselle. Helloweenin esityksessä nähtiin ja kuultiin komeiden lauluosuuksien lisäksi myös instrumentaalisoolot, jotka viihdyttivät varmasti varsinkin niitä, jotka osaavat itsekin jotain soittaa. Omat suosikkibiisini tälläkertaa olivat “Halloween”, “Are You metal?” ja “I Want Out”.
Mokoman näin tälle keväälle ja kesälle nyt neljännen kerran, eikä vieläkään kyllästytä. Yhtenä syynä Mokoman viehätykseen on varmasti se, että bändillä on itsellään joka kerta ollut lavalla selvästi vähintään yhtä mukavaa kuin meillä yleisössäkin. Settilistalla oli tällä kertaa aika paljon Mokoman hemppistelyä, kuten “Lunnaat”, “Kuu Saa valtansa Auringolta”, “Sinä Riität” ja “Mutta Minulta Puuttuisi Rakkaus”. Vastapainona kuultiin kuitenkin heti alkuun “Kuollut, Kuolleempi, Kuollein” ja myöhemmin mm. “Pahaa verta”, joka myös taisi innostaa pitin muodostukseen.
Stratovariuksen kohdalla tuntui myös varsinkin aluksi, ettei äänentoisto ollut ihan kohdillaan. Kotipellon laulu kuulosti hieman vaisulta ja tukkoiselta ja varsinkin rinteeseen soitto kuului hiljaisella. Loppua kohti ääni kuitenkin jälleen parani ja “Black Diamond”, “Unbreakable” ja “Hunting High And Low” -kombo ennen encoreja oli jo taas ilo kuunnella. “Hunting High And Low”:ta piti luonnollisesti myös laulaa kovempaa kuin Karjurock, Nummirock ja lopulta tulevan Espanjan keikan yleisö. Hiivimme tiehemme ruuhkan alta ennen encoreja, vaikka keikka alkoi oikeastaan olla parhaimmillaan. Ehkä taas ensi kerralla.
Sunnuntaina olisi ollut vielä ilmainen perhepäivä Hevisauruksen säestyksellä, mutta jouduin jättämään väliin pitkän kotimatkan ja arkielämän vaatimusten vuoksi.
Kokonaisuutena John Smithin debyytifestareista jäi hyvä maku. Tunnelma oli hyvä, henkilökunta oli ystävällistä ja palveluita riittävästi. Alue pysyi siistinä, tosin tölkkejä lojui loppuillasta maassa vaikka tölkkiroskiksia oli saapuvilla runsain mitoin. Ensi vuonna varmasti tämä mukava pieni festari toimii saumattomasti. Toivottavasti pääsen mukaan silloinkin.
Teksti: Raisa Krogerus
Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola
