Site icon Metalliluola

Insomniumin Songs Of The Dusk -EP on viimein täällä kokonaisuudessaan

Kuva: Sofia Douska

Tiedote 4.11.2023

Suomalaisen metallin suurimpiin vientituotteisiin kuuluva Insomnium tarjoaa faneilleen erityisen herkkupalan. Suuret määrät hehkutusta osakseen saanut ”Anno 1696” -albumi saa nyt jatkoa ”Songs Of The Dusk” -EP:n myötä, joka tuo kolme uutta tarinaa albumin maailmaan. EP:ltä saatiin etukäteismaistiaisina massiivinen ”Song Of The Dusk” -single, joka julkaistiin musiikkivideon kera.

”Meillä oli 11 todella hyvää kappaletta, ja mielestämme nämä kolme olivat liian hyviä pelkiksi bonusbiiseiksi levylle. Ne ovat osa isompaa tarinaa, ja niitä voisi ajatella albumin ’director’s cut’ -materiaalina, joka tuo oman lisänsä alkuperäiseen tarinaan”, laulaja-basisti Niilo Sevänen kertoo.

 

1. Flowers of the Night
2. Stained in Red
3. Song Of The Dusk

Sunnuntaina 5.11. Insomnium aloittaa massiivisen 32 keikkaa kattavan Euroopan-kiertueensa Iso-Britanniasta. Kiertuekaravaanin mukana kulkevat In Mourning sekä Kvaen. Alkuvuodesta yhtye päästään myös näkemään Suomessa, kun yhtye aloittaa helmikuussa kiertueensa Jyväskylän Lutakosta.

22.2.2024 Jyväskylä, Lutakko
23.2.2024 Tampere, Pakkahuone
24.2.2024 Turku, Logomo
01.3.2024 Joensuu, Kerubi
02.3.2024 Lahti, Möysä
08.3.2024 Helsinki, Vanha Ylioppilastalo
09.3.2024 Seinäjoki, Rytmikorjaamo

https://www.insomnium.net/
https://www.facebook.com/insomniumofficial
https://www.instagram.com/insomniumofficial
https://open.spotify.com/artist/3uIgLG971oRM5fe6v8lvQS


Kuva: Sofia Douska
Lähde: Ginger Vine Management & PR

Exit mobile version