
Vuonna 1991 perustettu In The Woods on aikansa edelläkävijöitä norjalaisen ug-metallin saralla. 1995 ilmestynyt Heart of The Ages-debyyttialbumi sementoi yhtyeen aseman aikansa edelläkävijöistä. Vuoden 1997 Omnio-levy jatkoi jo omia polkujaan, joka loi pohjan tulevalle Stranger in Stereolle, jolla yhtye kulki jo omaa, tunnistettavaa polkuaan. 2000 ITW telakoitui määrittelemättömäksi ajaksi ja vuonna 2014 oli aika aktivoitua uudestaan. Tämän vuoden syyskuussa julkaistaankin yhtyeen paluualbumi ”Pure” Debemur Morti Productionsin kautta.
Lämppärinä nähdään Throes of Dawn.
In The Woods & Throes Of Dawn @Kuudeslina, 2.12.2016
Liput Tiketistä, ennakkoon 21€. Ovelta 25€. K18.