Site icon Metalliluola

In Flames ja kolme muuta metallisuuruutta pian Suomeen

Tiedote 23.11.2022

Suomessa päästään nauttimaan läntisen naapurimaan metallimusiikin parhaimmistosta 14. joulukuuta, kun Helsingin Jäähallissa nähdään kaikkiaan neljän ruotsalaisen metalliyhtyeen keikka! Illan pääesiintyjä on death metal -musiikin klassikkoryhmä In Flames, jonka lisäksi lavalle nousevat At The Gates, Imminence ja Orbit Culture.

Ruotsalaisbändien yhteiskiertueen pääesiintyjä on monia tämän päivän suosikkirock- ja metalliartisteja pitkän uransa aikana inspiroinut In Flames, jonka alkuaikojen melodinen death metal on sittemmin kehittynyt ainutlaatuiseksi In Flames -soundiksi. Maailmanlaajuista suosiota nauttiva bändi julkaisee 10. helmikuuta uuden ”Foregone”-albumin.

In Flamesin lisäksi kiertueella nähdään ruotsalaisen death metalin kiistattomaksi mestariksi tituleerattu At The Gates, sata miljoonaa striimiä tuoreimmalla albumillaan kerännyt Imminence sekä Orbit Culture, jonka viime syksynä julkaistu ”Shaman”-EP sai kehut yhtenä vuoden parhaimmista metallijulkaisuista. 

Varmista paikkasi nyt!

KEIKKA:
In Flames (SE) + At The Gates, Imminence ja Orbit Culture
Ke 14.12.2022 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 17:30

LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 48,50 euroa Ticketmasterista

Lähde: Livenation

Exit mobile version