Site icon Metalliluola

Ikivirhe – Lanka Palaa (2018)

Neljä EP:tä aiemmin julkaissut ja Tuskatorstain finaaliinkin vuonna 2018 tiensä raivannut helsinkiläislähtöinen hc/grind/punk -jyrä Ikivirhe penetroituu markkinoille täyspitkällään “Lanka Palaa”.

Verrattuna aiempaan tuotantoon esikoinen sisältää kaoottisen blastin lisäksi myös paljon rock-orientoitunutta kitarointia ja pykälää riffittelevämpää hittiä.

Hieman nuhjuiselta ja kotitekoiselta kuulostavan soundin takaa paljastuu kuitenkin positiivisia juttuja, kuten biisit “Kaari”, “00420” ja Donald Trumpia kritisoiva “Oranssi Jenkki” potkivat osittaisella rock-poljennoillaan oikein hyvin perseelle.

Biisien nimet kuten “Kyttä söi mun sipsit”, “Karstaa ja börstaa” ja “Paskalla Saturnuksessa” kertovat, ettei bändi ole tavoittelemassa mitään syvällisempää, mutta Ikivirheen kaltaisen kokoonpanon ydin onkin live-esiintymisissä, joissa raivosta ja menosta saa enemmän irti.

Lanka Palaa -levyllä kuuluu hauskanpito, syvä genreosaaminen ja intohimo omaan tekemiseen eikä levyllinen angstista hc-karkeloa ole hukkaan heitettyä aikaa.

7/10

Pete Alander

Exit mobile version