6. kesäkuuta Mustan Kuun Lapset ilmoitti vuoden 2023 olevan yhtyeen viimeinen. Bändi ehti jo kerran pistää pillit pussiin vuonna 2007, tällä kertaa paluuta tuskin tulisi. Omalta osaltani olen seurannut yhtyettä vain noin 7 vuoden ajan. Tutustuin Mustan Kuun Lapsiin ensimmäisen kerran vuoden 2015 syksyllä kun Nummirock julkaisi ensimmäisiä bändikiinnityksiä seuraavan vuoden juhannusrientoihin. Kaveriporukalla tutustuimme vieraisiin nimiin ja ihastuin ”Viimeinen Laulu Kuolemasta” -albumiin ensikuuntelulla. 25.11 yhtyeen tarina saisi Lahdessa kunniakkaan päätöksensä, mutta minulle ne hautajaiset olivat tänään.
Saavuimme Yo-talolle illan avausaktin takoessa settinsä viimeistä biisiä yleisölle. Mustaan kaapun pukeutunut herrasmies saapui yleisön joukosta ja suoritti eräänlaisen rituaalikasteen verellä otsalleni. Melkoinen ensikosketus yhtyeeseen ja sopiva alku illalle kun heti narikasta poistuessa saa veret kasvoille. Kallomäki herätti jonkinlaista samanlaisuuden kaikua Heilung -yhtyeeseen, ainakin esiintymisasujensa puolesta. Shamaanirumpuja rituaalitanssia ja loitsumaisia kappaleita. Toki kappaleiden kohdalla Kallomäki seuraa perinteisempää metallimusiikin kaavaa yhdistellen siihen folk elementtejä. Mielenkiintoisin aspekti asujen lisäksi on sähköisen lyyran hyödyntäminen musiikissa. Melkoinen kontrasti Mustan Kuun Lapsien pelkistetympään live-läsnäoloon verrattuna.
Melkoinen ensikosketus yhtyeeseen ja sopiva alku illalle kun heti narikasta poistuessa saa veret kasvoille.
Pienen juomatauon ja merkkarikojukierroksen jälkeen suuntasimme odottamaan jäähyväiskeikan aloitusta. Setti alkoi ”Peikonmieli” kappaleella joka on nauttinut suurta suosiota oman kaveriporukkamme sisällä, ja sanomaltaan vastasi sopivasti illan teemaa.
”On tuli syttynyt, roihuksi varttunut
Ilta tummunut on, lammen viileyteen juomat laskettu
Metsän piilosta korven lapset saapuvat yön viettohon
Siskot ja veljet koolle kutsuttu
Taas täällä kohdataan kun yö lammelle saapuu
Maljoja nostetaan, on taivaalla musta kuu”
Tämän jälkeen settilista tanssahteli vanhemman materiaalin parissa; ”Lucifer & Rosemary”, ”Suruntuoja”, ”Lumikukka” sekä ”Veritanssi”. Kauniita melodioita ja raskaita riffejä, runollisten mutta raa’asti esitettyjen sanoitusten saattamana, kuten yhtyeen antiin on totuttu aina 90-luvulta asti. Nuorempana kuuntelijana erityisesti Lumikukka on löytänyt paikkansa sydämestäni ja tämän kuuleminen vielä viimeisen kerran lämmitti haikeaa sydäntäni kovin, siitä huolimatta että kappale näyttäytyy yhtyeen settilistoissa hyvin aktiivisesti.
Nostalgisen settilistapätkän jälkeen palattiin takaisin vuoden 2017 albumille ”Saatto”, levyn nimikkokappaleen muodossa. Tässä kohtaa mainittakoon että vaikka tällä keikalla ei vierailevia laulajia nähty, suoriutui yhtyeen tuore basisti Pasi Löfgrén lauluvastuistaan todella hyvin, sekä murinan että puhtaiden osuuksien kohdalla.
Setin hiljalleen lähentyessä loppuaan seurasi vielä pikainen paluu vanhaan materiaaliin. ”Lilith” ja ”Kauniinhauta” valmistelivat yleisön sitä suurta tuntematonta kohti.
Toiseksi viimeisenä kappaleena kuultiin muutaman vuoden takainen ”Ikaros” joka keikan teeman huomioiden iski tavanomaista lujemmin. Loppu lähenee, eikä sitä estä mikään. Tämän toki tiesivät varmasti kaikki paikallaolijat, sillä kappale keräsi tarttuvan kertosäkeensä kanssa ihmisiä laulamaan mukana.
”Me kaikki jäämme lopulta yksin”
Viimeisenä kappaleena Mustan Kuun lapset esittivät tänä vuonna ilmestyneen kappaleen ”Muistoa Kunnioittaen” joka löi yleisöön lisää virtaa kuin pyöveli sähkötuoliin. Hautaan mennään mutta ei ilman taistelua. Tämän jälkeen vielä lyhyt pätkä ”Kohti Valoa” ennen kuin soittajat poistuivat lavalta.
Yleisölle tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt vaan äänekkään kannustuksen jälkeen MuKuLat palasivat lavalle vielä kerran. Pienet kiusoittelut ”Morfiinisiivet” -kappaleen melodian parissa kuitattiin toteamuksella ettei sitä olla koskaan soitettu livenä. Tosiaan, kappaletta ei kuultu tälläkään kertaa, mutta pieni maistiainenkin noista kauniista soinnuista riitti allekirjoittaneelle. ”Kuolemanvirta” -kappaleen ensimmäisten nuottien täyttäessä eetterin, kylmät väreet nostattivat niskakarvani pystyyn. Nyt mennään, vielä kerran.
”Hei lintuni siellä, tänään sinut haudattiin”
Tämän osuvan encoren jälkeen yleisö janosi yhä lisää. Kaiken kauniin musiikin saattoi päätökseen ”Sodoman Ilmestys”, joka sanojaan myöten, on tavallaan myös ihan tieteellisesti osuva kuvaus mitä tapahtuu kun joku kuolee. Sulkijalihas rentoutuu ja ihminen vapauttaa ”Verta ja paskaa”.
Keikalle mahtui otteita yhtyeen koko värikkään historian ajalta, uudesta vanhaan, ja viimeisen encorebiisin myötä, vanhasta hautaan. Esitys ei ollu mikään erityinen spektaakkeli tai yhtä teatraalinen kuten lämmittelijän keikka, vaan nöyrä leikkaus yhtyeen taipaleesta ja melankolisesta sekä surumielisestä musiikista. Bändi hoiti pestinsä kuten kuuluukin, kunnialla loppuun saakka. Kenties keikan suurin taianomaisuus kumpusi siitä kuinka merkittävää musiikkia Mustan Kuun Lapset ovat urallaan uurtaneet, ja kuinka monta ihmistä se todellisuudessa on koskettanut. Ei fanfaareja tai visuaalisia ihmeitä, vaan yhteinen yleisön keskuudessa leijuva luopumisen vaikeus sekä kiitollisuus yhteisestä matkasta. Ei vierailevia tähtiä tai historiallisia monologeja, vaan yhtye yksin viimeisellä polullaan haudan lepoon.
Settilista:
Peikonmieli
Lucifer & Rosemary
Suruntuoja
Lumikukka
Veritanssi
Saatto
Lilith
Kauniinhauta
Ikaros
Muistoa Kunnioittaen
(Kohti Valoa)
Encore:
Kuolemanvirta
Sodoman Ilmestys
Teksti: Iisakki Anttila
Videot: Marika Lehtinen
Kuvat: Iisakki Anttila