Tiedote 23.4.2021
Her Alone on päämäärätietoinen sinfonista metallia soittava yhtye, jonka
musiikissa mieleenpainuvat melodiat yhdistyvät raskaisiin kitaroihin,
maalaileviin orkestraatioihin sekä herkkään, mutta vahvaan laulutulkintaan.
Yhtye perustettiin Joensuussa vuonna 2017 kitaristi Iiro Inkilän ja laulaja Annika
Erosen toimesta. Myöhemmin mukaan liittyivät Jyri Mäkinen (rummut) ja Jesse
Parviainen (basso).
Yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä ”Into the Night” 23.4.2021.
Into the Night on keväistä tunnelmaa huokuva kappale, joka on ammentanut
inspiraationsa luonnosta ja empatiasta. Vokaalivetoinen teos haastaa lyriikoillaan
kuulijansa katsomaan maailmaa uusin silmin ja lähtemään matkalle kohti
valoisampaa huomista.
Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut yhtyeen kitaristi
Iiro Inkilä.
Singlen äänitykset toteutettiin joulukuussa 2020 Finnvox-studiolla Helsingissä ja
sessioiden äänittäjinä toimivat Iiro Inkilä ja Matti Rundelin. Into the Night
-kappaleen miksauksesta ja masteroinnista vastasivat Mikko Karmila ja Mika
Jussila. Akustisen- sekä orkestraaliversion miksaus ja masterointi ovat singlen
tuottajana toimineen Iiro Inkilän käsialaa.
Single löytyy kaikista tärkeimmistä striimauspalveluista:
- Radio edit: https://youtu.be/E0fudbJbVgg
- Lyriikkavideo: https://youtu.be/GbpxOKTbK9o
- Acoustic Version: https://youtu.be/TFcd3lSDv3Q
- Orchestral Version: https://youtu.be/ORZZIADiVt8
HER ALONE
- Annika Eronen: Laulu
- Iiro Inkilä: Kitara, laulu, koskettimet & piano
- Jesse Parviainen: Basso
- Jyri Mäkinen: Rummut
Kaikki musiikki ja lyriikat: Iiro Inkilä
Kansikuva: Iida-Sofia Kivistö
Facebook: https://www.facebook.com/HerAloneOfficial/
Instagram: https://www.instagram.com/heraloneofficial/
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UC-1o5S0fR0nc8Cdpw0_Ly7A
Spotify: http://open.spotify.com/artist/2dnG7Q4xgIcfNpItnAwLAv
Lähde: Her Alone