Site icon Metalliluola

Hässäkkä-Päivät 2021 järjestetään 2.-3.7.2021 Oulussa

Tiedote 15.6.2021

Kolmattatoista kertaa järjestettävien Hässäkkä-Päivien artistikattaus on tänä vuonna täysin kotimainen. Punkin ja hardcoren lisäksi festivaalilla kuullaan rock-musiikkia rajusti, meluiten sekä nätisti. Perjantain pääesiintyjänä kuulemme Lasten Hautausmaan melankolissävytteisiä kappaleita sovitettuna perinteiseltä rokkibändiltä triomuotoon. Lauantain erikoisuutena kuulemme kuinka pitkän linjan kulttiyhtye Sur-rur avaa ja lopettaa festivaalipäivän soittamalla heti porttien avaamisen jälkeen setin herkempiä kappaleita ja illalla tarjolla on keikallinen täyttä ajoa!

Hässäkkä-Päivät on oululainen punk-, hardcore- ja muuhun vaihtoehtoiseen kitaramusiikkiin keskittynyt festivaali. Tänä vuonna paikallisyhteistyötä ovat korostamassa anniskelusta vastaava Hailuodon panimo ja festivaalin ruokatarjoilun järjestävä Terwa Foodtruck. Poikkeusolosuhteet huomioon ottaen festivaalille on tänä vuonna tarjolla aiempia vuosia rajoitetumpi asiakaskapasiteetti ja molemmat lavat sijaitsevat ulkotiloissa. Olethan myös vastuullinen, etkä saavu festivaaleille koronaoireisena tai kesken karanteenin!

Festivaalin ympärillä järjestetään myös aloitus- ja lopetusklubit, joiden tulevasta sisällöstä tiedotamme sosiaalisissa medioissamme.

Festivaalilla esiintymässä (muutokset ohjelmistoon ovat mahdollisia):

PERJANTAINA 2.7.

 

LAUANTAINA 3.7.

 

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/939172970161215

Ennakkoliput festivaalille ovat myynnissä osoitteessa: https://www.tiketti.fi/hassakka-paivat-2021-tukikohta-oulu-lippuja/75354

Pe – 16,50 euroa sis. toimituskulut

La – 22,50 euroa sis. toimituskulut

2 päivää – 37,50 euroa sis toimituskulut


Lähde: Paskakaupunni ry

Exit mobile version