Site icon Metalliluola

Hard rock -yhtye TEMPT julkaisee debyyttialbuminsa elokuun 25. päivä

Tiedote 7.7.2023

New Yorkilainen uuden aallon hard rock -yhtye TEMPT on debyyttialbuminsa äärellä. Yhtyeen omaa nimeä kantavan albumin julkaisijana toimii Better Noise Music. Ajatonta melodista rockia nykypäivän standardeilla soittava bändi lohkaisi tänään myös seuraavan singlen tulevalta debyytiltään Burn Me Down -kappaleen muodossa. Biisi sai seurakseen myös musiikkivideon.

”Uusin singlemme Burn Me Down kaivautuu toksisen rakkauden intensiiviseen ja addiktiiviseen maailmaan. Se paljastaa tuon katkeransuloisen tajuamisen hetken, kun huomaat, että jollakin ihmisellä on täysi valta sinuun. Kappale kuvastaa sitä raakaa ja ristiriitaista tunnetta, kun et voi vastustaa tulta joka polttaa sinua sisältä käsin”, yhtyeen laulaja Zach Allen avaa uuden singlen sanomaa.

Tulevan albumin toisena singlejulkaisuna toimiva Burn Me Down seuraa yhtyeen viime kuussa julkaisemaa Roses-sinkkua, jolla yhtye juhlisti positiivisen energian voimaa.

Euroopassa viime vuonna vieraillut yhtye on kasvattanut fanikuntaansa vakaalla tahdilla, ja saanut tunnustusta muun muassa Dr Sir Brian Maylta versiostaan yhtyeen We Will Rock You -hitin nopean version coveroinnista. Kuuntele TEMPTin versio kappaleesta täältä. Yhtye palasi talvella kesän runditunnelmiin julkaisemalla keikat päättäneelle kappaleelle reissun päällä kuvatun musiikkivideon.

TEMPT on:
Zach Allen – laulu
Harrison Marcello – kitara
Christopher Gooden – basso
Nicholas Burrows – rummut

TEMPT | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR

Exit mobile version