Melodista doom/death metallia soittava Hanging Garden julkaisi jo kuudennen levynsä viime marraskuussa. Uusi ”In That Good Night”-albumi esittelee myös uuden jäsenen, sillä bändi kiinnitti riveihinsä toisen laulajan Riikka Hatakan liityttyä remmiin.
”In That Good Night” jättää itsestään hieman kaksijakoisen kuvan. Esimerkiksi kolme ensimmäistä biisiä menevät täysin lämmitellessä, mutta sitten alkaa tapahtua. Myös singlenä julkaistu melodinen ”Rain”, sekä Paradise Lost-henkinen ”Silent Sentinels” ovat komeita sekä tarttuvia ralleja. Levyn loppupuoli on niinikään onnistunut sekä hyvin toteutettu. Hanging Garden jää uutukaisellaan selkeästi plussan puolelle ja kyseessä on tutustumisen arvoinen albumi.
8-/10
Miika Manninen
”Rain”: