Rob Halford teki onnistuneen paluun perinteisen heavy metallin pariin vuoden 2000 ”Resurrection”-albumillaan. Levyä seurasi puolen vuoden mittainen maailmankiertue, jonka aikana Halford esiintyi mm. Rock In Rio -festareilla sekä tuolloin yhtä lailla väkevää paluuta tehneen Iron Maidenin lämppärinä. Kiertueen aikana äänitetyistä keikoista, soundcheck-vedoista sekä studiobiiseistä kasattiin vuoden 2001 keväällä massiivinen julkaisu ”Live Insurrection”.
Puhtaasta live-albumista ei siis ole kyse, mutta kyseessä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun studiotaikaa sekä savua ja peilejä on käytetty hyväksi tunnelman sekä kuunteluelämyksen maksimoimiseksi autenttisuuden kustannuksella. Tässä on onnistuttu mainiosti ja levyltä välittyvä tunnelma ja meno selättävät jälkikikkailut, eivätkä nouse häiritsevästi esille. Korjailua ei edes peitellä, vaan asia kerrotaan reilusti levyn kansilehdessä.
Kiertueelta on olemassa myös runsaasti ammattitasoista bootleg-materiaalia. Näistä voi todeta Rob Halfordin olleen useamman kerran loistavassa vedossa, tosin jotkut esiintymiset staattisine teleprompterin edessä seisoskeluineen herättivät ihmetystä. Keikoista olisi ollut mahdollista löytää useampi kokonainen laadukas setti, mutta tällä kertaa päädyttiin toisenlaiseen ratkaisuun. Yksi kokonainen show päästettiin toki irti myöhemmin Rock In Rio -julkaisun muodossa.
”Live Insurrection” on erinomainen ja nautinnollinen albumi. Kattaukseen on mahdutettu mittava määrä Robin uran huippuhetkiä niin Judas Priestin, Fightin kuin Halford-bändin keulilta. Industrial metallia kosiskellut 2wo on syystä sivuutettu. Kuten jo albumin avaavista ”Resurrectionista” ja ”Made In Hellistä” voi todeta, viimeisimmältä studiokiekolta settiin valikoidut biisit toimivat poikkeuksetta alkuperäisten versioiden tasoisesti ja niille uskollisesti pienellä live-särmällä lisättynä.
Fightin ensimmäiseltä albumilta poimitut nimekkäimmät vedot ”Into The Pit” ja ”Nailed To The Gun” nousevat puolestaan aivan uudelle tasolle saaden reippaasti lihaa ja verta ympärilleen verrattuna alkuperäisen ohueen sekä tarkoituksellisesti koruttomaan soundiin. Lisämausteina toimivat Panteran kanssa 1990-luvun alussa väsätty ”Light Comes Out Of Black” sekä ”Resurrectionin” Japani-bonuksina julkaistut ”Hell’s Last Survivor” ja ”Sad Wings”.
”Live Insurrectionin” merkittävin kulttuuriteko on muualla kuin Halfordin soolouran materiaalissa. Jännäpissi lirahtaa kalsarin lahkeeseen ensimmäisen kerran jo kuudennen biisin kohdalla. ”You ready for some screaming heavy metal? You want some Judas Priest? This is Stained Class!!!” ja puntti kostuu saman tien nilkkaan asti. Jos puheet mahdollisesta paluusta Priestin keulille alkoivat jo ”Resurrectionin” myötä, ei harvinaisempien Priest-klassikoiden ja hittien esittäminen kiertueella niitä vaimentanut.
Kolmen biisin mittainen esileikki ”Stained Class”/”Jawbreaker”/”Running Wild” lämmittelee albumin loppupuoliskon todelliseen Priest-hittiorgasmiin ”The Hellion”/”Electric Eye”/”Riding On The Wind”/”Genocide”/”Beyond The Realms Of Death”/”Metal Gods”/”Breaking The Law”/”Tyrant”, jonka jälkeen Fight ja Halford- soolomateriaali alkaa tuntua sivujuonteelta.
Tunnettujen hittien seassa harvinaista herkkua edustaneet ”Genocide” ja ”Tyrant” ovat todellisia helmiä. Niitä, kuten ”Stained Classia”, ei tuolloin oltu esitetty livenä edes Priestin itsensä toimesta sitten 1970- ja 1980-luvun taitteen. Kappaleet painetaan läpi uskomattomalla höyryllä sekä palolla Halfordin särmikkääksi ikääntyneen äänen sekä karisman ladatessa 1970-luvun klassikoihin aivan uudenlaista tunnetta ja potkua. Tätä oli odotettu ja sitä saatiin, korkojen kera.
Halford-kokoonpano toimii live-bändinä yhtä laadukkaasti ja tarkasti kuin albumilla. Olkoon, ettei luonnollisesti soljuvan kokemuksen tuomaan taidokkuuteen ja tunteeseen päästä aivan maksimaalisesti, on lopputulos silti teknisesti vakuuttavaa tasoa, eikä energisyydessä anneta löysiä piiruakaan. Halfordin karheaksi kulunut ja madaltunut ääni yltää edelleen korkeisiin nuotteihin mallikkaasti ja tuo myös pari astetta lisää tummuutta, syvyyttä sekä voimaa erityisesti 1970-luvun kirkkaan kuulaaseen materiaaliin.
Albumin loppuun on liitetty irrallisena kokonaisuutena kolmen studiokappaleen setti eli aiemmin julkaisematon ”Screaming In The Dark” sekä aikoinaan Priest-levyiltä ulos jääneet ”Heart Of A Lion” ja sanoitusten puolesta alkuperäisestä versiosta muokattu ”Prisoner Of Your Eyes”. Näitä edeltäneen moukaroinnin jälkeen studiobiisit tuntuvat antikliimaksille, mutta ovat tästä huolimatta kaikki mielenkiintoisia lisiä pakettiin. ”Heart Of A Lion” yltää tästä kolmikosta parhaalle tasolle.
”Live Insurrection” ei ole maailman täydellisin live-levy, jos ajatellaan sitä, kuinka se on tehty. Se toimii silti kokonaisuutena erinomaisesti ja pitää otteessaan hellittämättä aivan kuin yksi kokonainen taidolla rakennettu ja koostettu keikkasetti. Vastaavanlaista tunnelatausta saa hakemalla hakea, eikä sitä hevillä monelta live-albumilta löydy. Kun huomioi biisimateriaalin ja sen kovan tason, esityksen intensiteetin sekä Rob Halfordin lähes koko sen astisen uran kattavan sisällön harvinaisuuksineen, puhutaan kärkiluokan julkaisusta. Pientä napinaa syntyy autenttisuuden puutteesta sekä lopun studiomateriaalin irrallisuudesta verrattuna pääasialliseen sisältöön, mutta ne ovat pikkuseikkoja. Meininki on tärkeintä ja sitä 20 vuotta täyttäneeltä ”Live Insurrectionilta” todella löytyy.
9-/10
Tomi Väänänen
1. Resurrection
2. Made In Hell
3. Into The Pit
4. Nailed To The Gun
5. Light Comes Out Of Black
6. Stained Class
7. Jawbreaker
8. Running Wild
9. Slow Down
10. The One You Love To Hate
11. Life In Black
12. Hell’s Last Survivor
13. Sad Wings
14. Savior
15. Silent Screams
16. Intro
17. Cyberworld
18. The Hellion
19. Electric Eye
20. Riding On The Wind
21. Genocide
22. Beyond The Realms Of Death
23. Metal Gods
24. Breaking The Law
25. Blackout
26. Tyrant
27. Screaming In The Dark
28. Heart Of A Lion
29. Prisoner Of Your Eyes
