Heinolainen metalliyhtye Where’s My Bible julkaisi syyskuun 11. päivä toisen pitkäsoittonsa, joka kantaa nimeä KAVE. Uudella albumilla sekoittuvat tyylikkäästi death metal -laulu ja raskaat kitarasoundit enemmän maanläheisiin folk-soittimiin, jotka tuovat mieleen tunnetut yhtyeet kuten Wardruna ja Heilung. Albumin soundi onkin kuin death metallin ja viikinkifolkin liiton tuottama lehtolapsi, joka kantaa sekä rosoista death metal -ärjyntää sekä sielua sivelevän kauniita, takaisin juurille kutsuvia säveliä.
Where’s My Biblelin uuden levyjulkaisun johdosta yhtyeen rastapäinen solisti ja folk-soittimista vastaava Jussi Matilainen sekä kitaristi Pasi Löfgrén istahtavat alas haastateltaviksi. Jussi kertoo yhtyeen ammentavan inspiraatiota pohjoismaisesta sekä suomalaisesta mytologiasta, joka ilmenee jo yhtyeen levyjulkaisun nimestä.
Jussi: – Kave, se on suomalaista mytologiaa ja se on hahmo tai hahmot, jotka hallinnoi kuun vaiheita. Ne joko syö sitä, tai ne herättää täydenkuun taivaalle. Ja se ei ole hyvishahmo, koska yleisesti ottaen Suomessa uskottiin, että silloin kun on yö ja pimeää tulee myös pahat olennot esiin. Mut toisaalta kuu on ainut asia mikä valaisee sitä polkua siellä pimeässä.
Inspiraatio pohjoismaisesta kulttuurista näkyy myös siinä, että KAVE -albumin lyriikat sekä kappaleiden nimet sekoittuvat suomesta, englannista sekä norjasta. Tämän lopputuloksen bändi saavutti luonnollisesti.
Jussi: – Suomen kieltä haluttiin tuoda mukaan ihan silläkin, että onhan se nyt yksi siisteimpiä kieliä mitä maailmassa on. Ja sitten ajatuksena sekin et, kun ulkomaalainen kuuntelija kuulee suomea, niin se voi olla sille ihan äärimmäisen mystistä. Mut se päällimmäinen ajatus on siinä ollut se, et mennään aina biisien ehdoilla kuitenkin, niin biisit on oikeestaan kutsunut sitä et: ”Hei nyt tähän suomenkielinen pätkä” tai ”tohon englantia,” ja niin edelleen. Niin ne kielet on istunut itsestään sinne aika kivasti. Niitä ei oo väkisin koskaan yritetty lisätä.
Pasi: – Niin, se suomen kieli tuo sinne jotain tietynlaista voimaa, sinne mihin sitä on käytetty.
Levyllä kuullaan folk-soittimia, muun muassa jouhikko, joista pääasiassa solisti Jussi vastaa.
Jussi: – Joo, jouhikko on siellä, kraviklyyra (kravik lyre), bull roareria ja shamaanirumpua ja kaiken näköistä tilpehööriä ympäri levyä.
On mielenkiintoista, miten te olette ottaneet raskaan kitara soundin ja death metal-tyylisen laulun ja sitten lisänneet biiseihin näitä folk-soittimia. Miten saitte idean yhdistää näitä soundeja keskenään?
Jussi: – Itseasiassa idea varmaan tuli sitä kautta, kun me Pasin kanssa ruvettiin alun perin tekee tota Kave -biisiä, niin sinne meidän oli tarkoitus yhdistää tällästä viikinkifolkki -tyyppistä musiikkia. Ja alun perin meidän piti tehdä siitä meidän kahden erillinen projekti. Mutta sitten kun muut jäbät kuuli sen biisin, ne oli silleen et: ”Voi helvetti, tää on muuten Biblen biisi,” ja mä sanoin et no okei, se on sitten Biblen biisi. Niin se rupes siitä tavallaan rakentumaan iteksiään. Ja sit, tosiaan kun hankin sen lyyran, niin kävi myös ajatus: ”Hei, kun tää on niin kaunis soitin, että pitäskö sitä yrittää ympätä kanssa sinne levylle?” Ja sekin tuntui tavallaan kutsuvan itse itseään sinne kappaleisiin, niin ei siinä viittinyt alkaa painimaan vastaankaan.
Kraviklyyraa kuullaan esimerkiksi levyn kolmannessa kappaleessa, nimeltä Fenrir. Deyr Sjalfr It Sama -kappaleessa taas voi kuulla yhden erikoisimmista soittimista, jonka ääntä voisi kuvata jopa shamaanimaisen hypnoottiseksi hurinaksi.
Jussi: – Se on bull roarer. Eli se on sellanen naru, missä on sitten tietyn mallinen puukappale kiinni, ja sitä kun lähtee pyörittämään niin se puukapula alkaa pyörimään ja se synnyttää hurinaäänen. Me oltiin fiilistelty sitä soitinta ihan sika kauan, ja ensin meni jonkun aikaa et löydettiin et mikä hitto sen nimi on. Mä en muista mistä se ajatus lähti, et saadaan se tohon levylle, mutta mä muistan ensimäisen paikan missä mä oon koskaan kuullut sitä soitinta. Se oli Crocodile Dundee -elokuvassa, kun mä olin ihan pentu (naurua). Dundee pyörittää sitä masiinaa siellä kallion päällä ja mä olin penskana silleen: ”Wau, mun on saatava tommonen!”
Millainen oli levyn tekemisprosessi?
Jussi: – Se oli hullu.
Molemmat miehet naurahtavat.
Pasi: – Meillä oli aika kiire aikataulu tehdä se. Levyn kirjoittaminen oli aika helppoa, koska Circle -ep:llä me muutettiin meidän soundia ja muutenkin tyyliä mitä me tehään, niin se avas mahdollisuuksia tälle uudelle levylle. Antoi vapauksia tehdä, niin oli helpompi kirjoittaa levy. Mutta sitten taas tosiaan tää äänitysvaihe ja tuotanto me tehtiin hyvin kiireisessä aikataulussa. Se toi vähän haasteita, jouduttiin tekemään vähän eri lailla mitä yleensä: Jokainen äänitti oman osuutensa itsenäisesti kotona, jonka jälkeen sitten mä laitoin kaiken kasaan ja pantiin homma pakettiin.
Kiire ei albumissa tosin kuulu, vaan lopputuloksena on toimiva ja omaperäinen kokonaisuus, joista etenkin kappale Fenrir kolahti ja sai jo ensikuuntelulla väreet kulkemaan haastattelijan iholla: Raskas kitara ja death metal -karjunta muuntuu kappaleen loppupuolella kuultavaan melodiseen ja kaipuun täytteiseen osioon suomenkielisen kauniin laulun siivittämänä. Mutta entä löytyykö Jussilta ja Pasilta omia suosikkeja KAVE -levyltä?
Jussi: – Se on vaikee kysymys. Ikään kuin yrittäis päättää, kuka on sun oma lempilapsi (naurua). Mutta tota… Mun on ehkä ite nostettava jollain tapaa Sól -biisi, koska se on tavallaan ittelle hyppy uuteen maailmaan kaikin puolin. Ghosts From The Past on toinen mikä on mun suosikkeja… Mun tekis mieli luetella kaikki biisit sieltä erikseen (naurua).
Pasi: – Itellä on kans vähän vaihdellut se, että mikä on lemppari, mutta ehkä niistä yks sellanen on Suden Hetki, sen takia koska se tuli vähän silleen ajatuksena että: ”Hei, täytyy tehdä joku täyte biisi vielä tohon”. Mutta siitä tuli yllättävän hyvä biisi. Siitä mä oon tykännyt.
Bändin nimi Where’s My Bible saa heti mielen täyttymään kysymysmerkeistä. Kysyttäessä nimen alkuperää Jussi tähdentää naurahtaen, ettei bändi todellakaan ole kristillismetallibändi, jos joku sitä miettii. Erikoisesta nimestä on bändiltä kysytty ennenkin.
Jussi: – Toi on hauskaa, et toi on kysymys, joka tulee hyvin usein vastaan.
Pasi: – Jokaisessa haastattelussa.
Jussi: – Se on myös alun perin tiedostettu ja otettu käyttöön, koska sen tiesi, että se herättää kysymyksiä. Alun perin haluttiin nimi mikä on helppo muistaa. Toi on nimi, vihasit sä sitä tai tykkäsit siitä, niin sä muistat sen anyway. Mutta on siinä syvempikin ajatus. Se on lähinnä sitä et… Mun mielestä jokaisen pitäisi miettii mihin uskoa. Onks se sun usko, mitä sä uskot tällä hetkellä, vai pitäskö olla uskomatta yhtään mihinkään?
Onko teillä jotain mieluisinta mytologian tarinaa tai hahmoa, joka olisi teille tärkein?
Jussi: – Tosi hyvä kysymys. (Mietiskelee) Siellä on niin paljon kaikkee… Ehkä pohjoismaisten mytologioiden kautta tällä hetkellä itelle kaikkein kiinnostavin hahmo on Heimdall, mies joka puhaltaa tuomionpäivän torveen siinä kohtaa kun ragnarök alkaa. Se on itselle tällä hetkellä ehkä kaiken mielenkiintoisin, josta oli siisti ottaa selvää. Ja Suomessakin on niin paljon kiinnostavia hahmoja… Ehkä kaikkein kiinnostavin on mun mielestä että, monet käsittelee suomalaisen ja pohjoismaisen mytologian täysin erillisenä, mut sit ne on kuitenkin niin lähellä toisiaan ja siellä sekottuu paljon samoja asioita, niin mä väitän että aika pitkälle puhutaan samasta uskomuksesta. Niin ehkä se on kiinnostavampi juttu, että kuinka paljon niillä mytologioilla on oikeesti yhteistä.
Where’s My Bible voitti Nuclear Blastin kanssa järjestetyn Come To Latin America -kilpailun, jonka johdosta bändi pääsi kiertämään Etelä-Amerikkaa. Miten kiertue toisella puolella pallon puoliskoa sujui?
Jussi: – Se oli hullua (naurua).
Pasi: – Tosi hyvin meni. Oli hullu reissu.
Oliko kuuma?
Jussi: – Yllättävän vähän, sillä me oltiin siellä kevätkaudella, niin siellä ei ollut se niin sanotusti ’lohikäärmeen henkäys’ vastassa siinä kohtaa. Mutta oli overaalisti ihan jäätävän hieno reissu. Olihan siellä kommelluksiakin, vaikka kuinka paljon. Mut nekin oli lähinnä silloinkin sitä kakkostyypin hauskaa, et se naurattaa myöhemmin.
Haluatteko jakaa jonkun kommelluksen?
Jussi: – No päällimmäisenä ehkä mieleen jäi se, miten eritasolla lavatekniikka on esim. Suomeen verrattuna, kun ollaan totuttu siihen et kaikki toimii jämptisti. Ja sit Etelä-Amerikassa mennään vähän silleen: Et tässä on aikataulu, mennään löyhästi siihen suuntaan.
Pasi: – Niinku, jos täällä Suomessa ollaan totuttu, että keikka alkaa vaikka 19:00, niin se alkaa silloin. Mutta Etelä-Amerikassa se saattaa alkaa vasta tunnin päästä, ja siitä ei kannata paljoo stressata. Siihen hommaan piti vähän oppia, että ottaa vaan lunkisti.
Bändin voi nähdä ja kuulla 29.11. Jyväskylässä John Smith Rock Festareilla.
Jussi: – Pitäkää sarvet pystyssä ja laittakaa levy tulille, muistakaa jakaa ja pitäkää huoli itsestänne ja läheisistänne.
Pasi: – Ja nähdään keikoilla.
Jussi: – Niin, tulkaa keikoille. Riehutaan yhdessä.