Site icon Metalliluola

Haastattelussa helsinkiläinen death metal -yhtye Devenial Verdict – ”Keikoilla on koettavissa painostavan ahdistava ilmapiiri…”

Kuva: Jussi Salminen

Murskaavaa ja brutaalia death metalia soittava helsinkiläisnelikko Devenial Verdict vastaili Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu levytyssopimuksenkin solmineeseen yhtyeeseen alta.

Bändin nimi? Devenial Verdict
Yhtyeen genre? Death metal
Ketä yhtyeeseen kuuluu? Okko Tolvanen – rummut
Sebastian Frigren – kitara
Antti Poutanen – basso
Riku Saressalo – laulu
Mistä yhtyeenne on kotoisin? Helsinki
Yhtyeenne esikuvat? Morbid Angel, Ulcerate, Alice in Chains, Suffocation, Katatonia, Triptykon, Meshuggah, Rush
Kertokaa yhtyeenne taustatarina? Bändi on perustettu jo vuonna 2006, mutta nykyisen muotonsa monien miehistönvaihdosten jälkeen Devenial Verdict sai vuonna 2012 kun Sebastian Frigren ja Antti Poutanen liittyivät bändiin. Tämän jälkeen bändin musiikkia on hiottu varovaisesti ja tarkkaan joka johti tulevan debyyttialbumin äänittämiseen sekä levytyssopimuksen solmimiseen Transcending Obscurity Recordsin kanssa.
Minkälaiset tavoitteet yhtyeellänne on? Tavoitteena on päästä niin pitkälle kuin mahdollista, soittaa keikkoja ulkomailla sekä kotona, tehdä uusia loistavia biisejä ja kehittyä muusikkoina. Tarkoituksenamme on tehdä omaleimaista ja uniikkia musiikkia jä päästä soittamaan sitä livenä mahdollisimman monelle ihmiselle.
Minkälainen työnjako musiikin tekemisessä on? Suurin osa musiikista on kotoisin Sebastianin riffikädestä, joskin Rikulta tulee tasaisin väliajoin riffi-ideoita. Kappaleet saavat kuitenkin lopullisen muotonsa kun niitä jammaillaan ja jatkokehitetään koko bändin voimin.
Millainen kokemus bändinne on livenä ja miksi yhtyeenne keikoille kannattaa tulla? Murskaava. Keikoilla on koettavissa painostavan ahdistava ilmapiiri, jota tukevat voimakkaasti rouhivat riffit, julma rumputyöskentely, rymisevä basso ja tuskanhuutoja muistuttavat vokaalit. Yleisön puolella kokemus on intensiivinen ja keikat ovatkin olleet lähes poikkeuksetta täyteen pakattuja.
Uusimman levynne nimi:

Ash Blind

Avatkaa uuden levynne taustoja. Mikä on toiminut levyn inspiraationa? Inspiraationa levylle on toiminut se, että on saanut purkaa pahaa oloa musiikkiin ja musiikin kautta. Levylle on purettu yksinäisyyden, ahdistuksen ja masennuksen tunteita. Musiikissa on kuitenkin mukana kauniita vivahteita ja tiettyä toiveikkuutta ja nämä kumpuavaktin juurikin sitä, että pystyy purkamaan musiikin tekemisen kautta omia tunteitaan. Vaikutteina vahvasti siis loputon tyhjyys, yksinäisyys ja tietynlainen toivottomuus. Vaikeat ja sanoittamattomat tunteet eivät suorastaan ole huono asia, vaan parhaassa tapaassa ne voivat hyvinkin olla portti terveeseen itsereflektioon ja henkiseen kasvuun.Tulevaa debyyttijulkaisua on oikeastaan tehty jo useamman vuoden ajan, sillä ensimmäiset riffit jotka tälle levylle ovat päätyneet ovat vuodelta 2015. Tästä huolimatta levy on kokonaisuutena yhtenäinen ja tarkkaan harkitty kokonaisuus joka on kasvanut orgaanisesti juuri sellaiseksi kuin tahdoimmekin.
Minkä bändin kanssa lähtisitte kaikkein mieluiten kiertämään maailmaa? Ulcerate. Kotimaisista bändeistä ehdottomasti Omnivortex.
Jos uudelta levyltä/vanhasta tuotannosta pitäisi suositella kahta biisiä, niin mitkä ne olisivat ja miksi? Uusista kappaleista ehdottomasti debyyttialbumin ensimmäinen single Hope. Se tiivistää bändin musiikin ja sen monimuotoisuuden louhivasta riffittelystä rauhallisempaan tunnelmointiin.Vanhemmista kappaleista suosittelisin The Unborn God-demon viimeistä kappaletta In Absentiaa. Tässä kappaleessa kuuluvat selkeästi läpi nykyisyyden vivahteet ja onkin eräänlainen ennakko tulevasta.
Mikä musiikki kolahtaa yhtyeellenne juuri nyt? Riku: Lifelover, Deafheaven, Alice in Chains
Seba: Anthrax, Nostalghia, Depeche Mode
Okko: Origin, Tool, Meshuggah
Antti: Cannibal Corpse, Igorrr, Malignant Altar
Muita asioita, joita haluatte kertoa yhtyeestänne: Bändissä on väkevä yhteishenki ja se välittyy selkeästi ulospäin.
Minkälaiset terveiset haluatte lähettää lukijoille? Kiitokset kaikille, jotka ovat käyneet keikoilla ja kuunnelleet meidän musiikkia! Syksyllä on tulossa levynjulkkarikeikkaa, mutta tästä tietoa lähempänä ajankohtaa. Tätä ennen ainoa liveveto on heinäkuussa Puska Metal Festivalissa heinäkuun 16. päivä!
Linkki yhtyeen somekanavalle: https://www.instagram.com/devenialverdict/?hl=fi
Linkki yhtyeen musiikkivideoon:
Linkki yhtyeen Spotify, Bandcamp tms. kanavalle: https://open.spotify.com/artist/5N7M5ityxWhoPZ4GajXQm6

 

Kuva: Jussi Salminen

Exit mobile version