David Coverdale teki joitakin vuosia sitten oman Deep Purple –tribuuttinsa ja kokonaisen kiertueen teeman ympärillä ja nyt hänen bänditoverinsa 45 vuoden takaa, Glenn Hughes on tarttunut samaan aiheeseen Classic Deep Purple Live –rundin merkeissä.
Hughes kertoi lavalla kiertueen jatkuvan vuoteen 2020 saakka ja saapuvansa Suomeen seuraavan kerran kiertueelle jo ensi maaliskuussa. Nyt vuoden synkimpään aikaan saatiin maamme osalta ensimmäinen lähtölaukaus, kun legenda saapui kahdelle keikalle Helsinkiin ja Tampereelle. Nykyisin Suomessa tuntuu olevan vaikea saada yleisöä paikan päälle edes kiistattomien legendojen konsertteihin, tässä valossa usean sadan uskollinen katsojajoukko oli loistava saavutus, vaikka ikäjakauma ei kovin nuoreen osastoon painottunutkaan. Yleisö oli myös hienosti mukana läpi koko shown laulaen mukana iloisissa tunnelmissa. Ajattomuuden tunne kantoi läpi konserttisalin.
Vuosikymmen sitten suunnitelmissa ollut Purplen MKIII-reunion kaatui odotetusti Ritchie Blackmoren mykistymiseen sekä lopulta Jon Lordin kuolemaan, mutta mieleen nousee väkisin kysymys: miksi ystävällisissä väleissä olevat Coverdale ja Hughes eivät voisi tehdä tämän käynnissä olevan rundin päälle yhteistä kiertuetta Purple-klassikoiden säestämänä? Kokemus olisi itseasiassa odotetuimpia henkilökohtaisella keikkatoivelistalla. Ehkä Davidin kiistatta rapautuneen äänen asettaminen edelleen 66-vuotiaana loistavassa vokaalikunnossa olevan Hughesin rinnalle torpedoi tämän mahdollisuuden.
Etukäteen vilkuiltu Glenin settilista ei suuria hurraa-huutoja aiheuttanut. Nyt olisi ollut hieno mahdollisuus kuulla valtaosa Hughesin kolmen levyn Purple-kauden materiaalista, jopa kaikkien aikojen parhaimpiin rock-levyihin kuuluvan ”Burn”-albumin läpisoitto olisi kelvannut tähän suuntaan mainiosti.
Sen sijasta tarjolla oli ”Stormbringer”-levyltä kokonaisuudessaan ainoastaan setin avannut nimikappale, seitsemän tuttua poimintaa ”Burnilta” sekä ”Come Taste The Bandilta”, Hughesin rakastama ”Georgia On My Mind”, joka toki on vuosia esitellyt miehen rakastaman soul-musiikin koettelemia äänijänteitä sekä sen ympärillä kuultu ”Smoke On The Water”.
Aiemmilla keikoilla on ilmeisesti soitettu myös ”Highway Staria”, joka nyt oli pudotettu setistä pois. Leijonanosan kaksituntisesta keikasta vei ”You Fool No One”, joka venyi yli 40-minuuttiseksi kitara-, rumpu- ja kosketinsoitinsooloineen. Biisien lomassa kuultiin Hughesin jutustelua sekä pätkiä mm. ”Blues”- ja ”Highball Shooter”- kappaleista. Soolot ovat se keikkojen kulminaatio niin hyvässä kuin pahassa, joka tapauksessa nyt kuultu sovitus kunnioitti Deep Purplen 1970-luvulla ajoittain maratoneiksi venyneitä kappaletulkintoja.
Ennen ”Gettin’ Tighter” –kappaletta Glenn puhui lämpimästi 42 vuotta sitten menehtyneestä Purple-bänditoveristaan Tommy Bolinista ja kertoi myös joka välissä rakastavansa yleisöään. Välillä vilpittömyys ei tällaisista kommenteista läpi siivilöidy, mutta satunnaiset lavalta nähdyt kiitokset yläkertaan kertovat Hughesin olevan aidosti musiikin hengessä läsnä.
Puutteet settilistassa korvasi itse päämies, jonka ääni tuntui skaalautuvan täysin ongelmitta tummasta laaksosta jonnekin pimeän taivaan lakeuksiin. ”Sail Away” ja ”Mistreated” olivat setin kohokohtia ja viimeksi mainitussa sekä bravuurinumero ”Georgia On My Mindissa” Glenin valkoisen soulin ja funkin kyllästämä laulutyyli pääsi hienosti oikeuksiinsa. Varsinaisen setin päättänyt ”Smoke On The Water” tuntui kirvoittavan laimean vastaanoton edeltäviin klassikoihin verrattuna, mikä osaltaan osoittaa ”Machine Head” –materiaalin tarpeettomuuden. Encorena saatiin itseoikeutetusti ilmoille ”Burn”, joka nosti viimeistään jokaisen takaosaston nyrkin korkealle ilmaan ja piti sen katossa aina loppuun saakka.
Taustayhtye hoiti tonttinsa varmuudella. Erityisesti rumpali Fernando Escobedo vakuutti vahvalla soittotyylillään sekä taidokkaalla soolollaan. Kitarasoundi särki ajoittain korvia, mutta aiemminkin Hughesia säestänyt Soren Anderson veti Blackmoren klassikkosoolot riittävällä tyylitajulla ilman turhia improvisointeja. Koskettimissa Mike Mangan tarjoili satunnaisesti Lordin Hammond-sovituksia, mutta viisaasti pidättäytyi ylisoittamasta missään kohdassa.
Kaksituntinen konsertti osoitti vanhoista Purple-jäsenistä Glenn Hughesin olevan kiistatta kaikkein kovimmassa kunnossa niin ääneltään kuin esiintymiseltään. Nykyisen Purplen ymmärrettävästi keskittyessä Ian Gillanin ja Roger Gloverin aikakauteen sekä vähitellen eläköityessä, Rainbown sekä Whitesnaken uran ollessa väistämättä myös maalisuoralla on loistavaa, kun edelleen joku vanhasta kaartista esittää näitä biisejä. Ja esittää niitä myös sillä vakuuttavuudella ja tunteella kuin kappaleiden suurelle arvolle kuuluu.
Hughes joutui Tampereen konsertin jälkeen perumaan esiintymisensä Raskasta Joulua -kiertueella korkealle nousseen kuumeen vuoksi. Mikäli jokin pöpö miehen ruumissa omilla keikoilla kiersi, se ei soitossa eikä Glenin vuosien varrella hienosti syvyyttä saaneessa äänessä millään tavalla kuulunut.
Teksti: Ville Krannila (Helsinki)
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola (Tampere)
