Kalliovuorten juurelta, Idahon Boisesta ponnistava blackened doom metalia kuuntelijoilleen tarjoava Ghorot julkaisi debyyttialbuminsa ”Loss Of Light” kuluvan vuoden heinäkuun loppupuolella. Yhtyeen kitaristi-vokalisti Chad Remains vaikutti aiemmin nyt jo haudan lepoon saatetussa, kaksi täysipitkää studioalbumia julkaisseessa Uzala-nimisessä doom metal-ryhmässä.
Viidestä raidasta koostuvan ”Loss Of Lightin” polkaisee käyntiin reipas kuusiminuuttinen ”Harbinger”. Kovasta groovesta huolimatta yhtyeen kalmankatkuinen sanoma ei jää kuuntelijalle epäselväksi: Kärsimyksentäyteinen loppu häämöttää väistämättä edessä.
Tunnelmanmuutos albumin toiselle kappaleelle siirtyessä on aavistuksen jyrkkä: Kuoleman airut hyppää matelevien tulivaunujen kyytiin. ”Charioteer Of Fire”-nimeä kantava, funeral doom -vivahteinen kakkosraita laahaa tasaista, verkkaista tahtia kuolleita ojanpenkoilta nostattaen.
Vokaalityöskentelyä lukuun ottamatta yhtyeen black metal -vaikutteet loistavat albumin alkupuoliskolla poissaolollaan. ”Woven Furnace” ja ”Dead Gods” tyynnyttävät tuota aspektia kaivanneen mielen mainiosti: Edellä mainitut kappaleet puhaltavat kakkosraidan laskemat pölyt ilmaan aggressiivisuudellaan ja suoraviivaisuudellaan.
”Loss Of Lightin” päättää 12-minuuttinen ”In Endless Grief”. Hitaasti avautuva, paikoitellen Earthin reilun vuosikymmenen takaisen ”The Bees Made Honey In The Lion’s Skullin” mieleen tuova raita edustaa albumin parhaita puolia: Hidas tempo melodisella, mutta silti minimalistisella toteutuksella, jykevät kitara- ja bassovallit sekä sludgemaiset twistit kolahtavat allekirjoittaneeseen kuin kirveen hamarapää takaraivoon.
Ghorotin ensiparkaisulla on kuultavissa vaikutteita niin pohjoisamerikkalaisesta kuin vanhan mantereen black metalista, sludgesta sekä perinteisemmästä doomista. Pyörää eivät Idahon herrasmiehet ole keksineet uudelleen, mutta esimerkiksi Black Witcheryn, Earthin, Celtic Frostin ja Eyehategodin kaltaisten yhtyeiden kuuntelijoille ”Loss Of Light” tarjonnee useamman kuuntelukerran arvoisen 40-minuuttisen.
7½/10
Aki Blomqvist
1. Harbinger
2. Charioteer Of Fire
3. Woven Furnace
4. Dead Gods
5. In Endless Grief