Metalliluola

Folkin naisvoima ja metalli lyövät kättä Eramaan ”Pohjan Nainen” -albumilla

Promokuva: Elsa Wellamo Arts

Tiedote 28.1.2022

Jo viime vuoden puolella Cradle of Waves– ja  One Hell -singleillään oman ja maailman mittakaavassakin ainutlaatuisen musiikkityylinsä esitellyt Eramaa pääsee tänään albumikantaan. Pohjan Nainen -esikoisalbumilla ovat läsnä niin vahvat folk-laulajattaret kuin jyhkeät metallin elementitkin.

Vuodesta 2018 kypsyteltyä Eramaata voi luonnehtia ”Värttinän metallisiskoksi”. Pohjan Nainen -levyn suomeksi ja englanniksi lauletuista biiseistä löytyy myös mielenkiintoinen kahtiajako.

”Siinä missä Eramaan pohjannaiset edustavat laulullaan kaunista ja voimakasta nykynaista, laulujen Pohjan Naiset kertovat tarinoita vaietuista asioista, petetyksi tulemisesta, vihasta ja syvistä vesistä”, yhtye kertoo.

Jo 2019 julkaistun Breathe-EP:n julkaisun jälkeen biisejä oli niin paljon, että yhtye päätti mennä takaisin studioon mahdollisimman nopeasti. Levyn äänitysten jälkeen bändille tarjoutui tilaisuus työskennellä pitkän linjan ääniammattilaisen ja muusikon Esa Orjatsalon kanssa, ja tämän hedelmällisen yhteistyön tuloksena levyn miksaus ja masterointi saivat lopullisen muotonsa.

Vokalistitrio Laura Lehto – Satu Warto – Sanna West ja kitaristi Mikko Oinonen, basisti Jani Seppänen sekä rumpali Aki Lehtimäki suuntaavat keikoille heti, kun se on mahdollista. Tällä hetkellä bändi on toiveikas sen suhteen, että sovittu seuraava esiintyminen Helsingin Bar Loosessa tapahtuu suunnitelmien mukaan 17. maaliskuuta.

Katso myös One Hell –musiikkivideo, jossa salaperäisenä piruttarena vilahtaa myös arizonalaisen sinfoniametalliyhtye Catalyst Crimen vokalisti Zoe Marie Federoff.


Näe Eramaa livenä:
17.3. Bar Loose, Helsinki
16.4. Bar Rock Bear, Vantaa

Eramaa on:
Laura Lehto, Satu Aava, Sanna West – laulu
Mikko Oinonen – kitara
Jani Seppänen – basso
Aki Lehtimäki – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Promokuva: Elsa Wellamo Arts

Exit mobile version