Tiedote 11.11.2025
Taiwan’s cultural associationin eli GACC:n järjestämä F:F:F: – Formosa : Finland : Fest. -tapahtuma lähestyy. Helsingin Tiivistämöllä 27. marraskuuta järjestettävä lavalla nähdään kotimaisten Lost Societyn ja Korpiklaanin lisäksi kolme Taiwanin metallin kärkinimeä, CHTHONIC, Flesh Juicer sekä Cresent Lament, joka julkaisi vastikään uuden The Folded Memory -biisin ympärille syntyneen EP:nsä.
Vuonna 2007 perustettu Cresent Lament (alin kuva) yhdistää folkmetaliinsa paikallista taiwanilaista kulttuuriperintöä, ja biisien teemat kuvaavat herkällä otteella tavallisten taiwanilaisten surullisia elämäntarkinoita. Urallaan tähän mennessä kolme albumia julkaissut ja Taiwanin tärkeimmillä festivaaleilla jo loistanut Cresent Lament on tehnyt myös yhteistyötä niin ikään Tiivistämöllä nähtävän CHTHONICin Jesse Liun kanssa, joka tuotti Cresent Lamentin viimeisimmän Land of Lost Voices -albumin (2020). Tuo levy masterointiin Helsingissä Finnvox Studioilla.
Ilmaistapahtumassa nähdään myös Golden Melody -palkittu Flesh Juicer (keskimmäinen kuva), joka yhdistää raskaan metallin ja elektronisen musiikin taidolla. Yhtye on saanut urallaan lukuisia Golden Music Awards -palkintoja ja Flesh Juicer nähtiin myös kolmannen GOLDEN Taizi Bro -albuminsa aikana ehdolla yhdysvaltalaisessa Independent Music Awardsissa. Flesh Juicerin musiikkiin on voinut törmätä myös pelimaailmassa, jossa Blizzard Entertainment kutsui heidät säveltämään Blessed Mother -biisin Diablo IV -peliin.
CHTHONICia (ylin kuva) pidetään puolestaan yhtenä Taiwanin ikonisimmista heavy metal -bändeistä. Tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan viettävä bändi yhdistää kansanmusiikin enka-tyylisiin fraaseihin, pentatonisiin asteikkoihin ja jopa perinteisen oopperan melodiseen ilmaisuun. Perinteisten metalli-instrumenttien lisäksi mukana on viulun kaltainen soitin erhu, zheng-sitra sekä metsästäjäpilli. Jo yli kaksi vuosikymmentä myös kansainvälistä uraa tehnyt CHTHONIC on nähty lavoilla aina Ozzfestistä Wackeniin ja Downloadiin, ja bändi on tuttu kansainvälisen metallimedian sivuilta. Yhtyeem vuonna 2023 julkaistu single Pattonkan valittiin Yhdysvaltain Grammy-palkintoja myöntävän Recording Academy -järjestön Global Spin -sarjaan, ja heidän vuoden 2025 julkaisunsa Endless Aeons nimettiin Ison-Britannian kriitikoiden toimesta yhdeksi vuoden tärkeimmistä metallikappaleista.
F:F:F — Formosa : Finland : Fest. -tapahtuman liput varattiin loppuun pikavauhtia, mutta lippuja on saatavilla vielä rajattu määrä tapahtuman mediakumppaneiden Kaaoszinen sekä Radio Rockin kilpailujen kautta.
”Rising from Peaks. Roaring across Lakes. United on One Stage.”
F:F:F — Formosa : Finland : Fest.
27.11.2025 kello 18
Tiivistämö, Helsinki
KORPIKLAANI (FI)
CHTHONIC (TW) FEAT. OLLI VÄNSKÄ (FI)
LOST SOCIETY (FI)
FLESH JUICER (TW)
CRESCENT LAMENT (TW)
SONIA CALICO (TW)
Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.
Lähde: Ginger Vine Management & PR








