Entombed on nimi jonka lähes jokainen tietää. Yhtyeen maine perustuu hyvin pitkälle death metallin merkkiteokseen Left Hand Path (1990). Pian tämän jälkeen musiikillista otetta kevennettiin ja Entombed on nauttinutkin näihin päiviin asti jonkinasteista kulttisuosiota vaikka levyllisesti ne helmet ovatkin siellä tuotannon alkupäässä.
Uutta albumia on saatu odottaa seitsemän vuotta. Nimihölmöilyjen ja henkilökohtaisten ristiriitojen jälkeen Entombed ristittiin Entombed A.D.:ksi ja uusi albumi Back To The Front saatiin viimein pihalle. Levyyn oli hyvin vaikea lähestyä ja ensimmäiset kuuntelukerrat menivät täysin harakoille. Levyssä ei ollut oikein mitään tarttumapintaa ja biisit kuulostavat hyvinkin samanlaisilta. Lisäksi levyn 50 minuutin pituus ei helpottanut kuuntelutaakkaa. Useiden kuuntelujen jälkeen levy alkoi avautumaan ja biiseistä sai otetta. Alitajuisesti mieli sotii vastaan, että kuunnellaanko tässä nyt Entombedia vai ei. Oma lopullinen mielipiteeni vaihtelee vieläkin ääripäästä toiseen, vaikka musiikillinen anti kokeilee palvella alkuperäisen Entombedin perimää.
Levyn alku tarjoileekin parasta ”Entombedia”. Ensimmäinen kappale ”Kill To Live” potkii mukavan pehmeästi ja musiikillisesti liikutaan rockin ja death metallin välimaastoissa. Tässä vaiheessa jos joku vielä kuvitteli, että tehdään paluuta Left Hand Pathin tai yleensä death metallin alkulähteille kokee pettymyksen. Aikamatkailua harrastetaan kumminkin sen verran, että Wolverine Bluesin (1993) levyn kantta käydään raapimassa ja viitteitä voi hakea tästä toisessa kappaleessa ”Bedlam Attack”.
Pehmeäsoundinen riffittely liikuttaa kappaleita tasaisesti eteenpäin ja levyn yleistunnelma on hiukan synkähkö, joita tietyillä musiikillisilla ratkaisuilla korostetaan. Omaan makuun levyn alun jälkeen parhaiten iskevät ”Waiting For Death” sekä melodiaakin tarjoileva ”Digitus Medius”. Myös levyn nopein veto ”The Underminer” on omalla tavallaan hyvä kappale, joka suhteellisen tasaisesta materiaalista pongahtaa esille.
Alkushokin jälkeen levy osoittautuu kelvolliseksi death`n roll albumiksi. Yleensä pitkä avautumisaika on hyvän levyn tunnusmerkki, mutta tässä tapauksessa Back To The Front on keskitien kulkija. Kun levyllä on näinkin paljon hyviä riffejä, niin olisi odottanut että levystä olisi saatu enemmän irti. Sävellys- ja sovitustyö tuntuu jääneen vähän keskeneräiseksi ja osa biiseistä rakennettu turhankin irrallisista palikoista. Soundillisesti levy on kuitenkin erinomainen. Yleissoundi on rosoisen pehmeä ja erottuvuutta löytyy. Entombed-faneille tämä on pakkohankinta ja on tässä jotain historian havinaakin, minkä takia myös muiden hevareiden kannattaa levy katsastaa lävitse.
7+/10
Juha Karvonen
01. Kill To Live (04:43)
02. Bedlam Attack (04:44)
03. Pandemic Rage (04:02)
04. Second To None (04:27)
05. Bait And Bleed (04:37)
06. Waiting For Death (02:57)
07. Eternal Woe (05:08)
08. Digitus Medius (06:00)
09. Vulture And The Traitor (04:45)
10. The Underminer (02:57)
11. Soldier Of No Fortune (06:48)