Tiedote 20.5.2021
Kotimainen Obscenity on julkaissut uuden singlen ”Obscenity”, joka on katsottavissa alla:
“Obscenity on albumin nopein kappale, joka esittelee hyvin uuden rumpalimme (Arto Pieksämäki) taituruutta. Intensiivinen ja tekninen kappale kulminoituu orkestraaliseen lopetukseen, jossa nopea soitto sekä koskettava laulu muodostavat vahvan kokonaisuuden. Obscenity kertoo johtajasta, jonka ankarat ja kauheat päätökset aiheuttavat epäoikeudenmukaisuutta kansan keskuudessa.”
–Valtteri Halkola, laulu
Pohjalaisen yhtyeen moderni melodeath yhdistää kauniit melodiat, raskaat sävelmät ja teknisen soittotaidon toimivaksi kokonaisuudeksi. Monipuolisen instrumentaation lisäksi yhtyeen kaksi vokalistia luovat omaperäisen ja tasapainoisen äänimaailman.
Albumi käsittelee ihmiskunnan vääryyksiä ja epävarmuuksia, jotka aiheuttavat kärsimystä sekä yksilölle, että yhteisöille. Kykenemättömyys epäkohtien muuttamiseen johtaa turhautumiseen, mikä kuuluu julkaisun jokaisessa kappaleessa.
Albumi käsittelee ihmiskunnan vääryyksiä ja epävarmuuksia, jotka aiheuttavat kärsimystä sekä yksilölle, että yhteisöille. Kykenemättömyys epäkohtien muuttamiseen johtaa turhautumiseen, mikä kuuluu julkaisun jokaisessa kappaleessa.
Levyn tuotannosta vastaa Santeri Peltomäki (Entropy Mixing), jonka voimakas soundimaailma tukee hyvin bändin monitaitoista ulosantia.
Kuuntele Obscenity single:
Youtube: https://youtu.be/fAe0PwTLJA4
Bandcamp: https://dimmanmetal.bandcamp.com
Spotify: https://spoti.fi/3ouhyoX
Youtube: https://youtu.be/
Bandcamp: https://dimmanmetal.
Spotify: https://spoti.fi/3ouhyoX
Apple Music: https://apple.co/3eYT8R8
Ennakkotilaa Songs and Tales of Grievance CD: https://bit.ly/2QoxFak
Ennakkotallenna Songs and Tales of Grievance albumi Spotifyssa: https://bit.ly/
Ennakkotallenna Morbus single (julkaisu 1.7.2021) Spotifyssa: https://bit.ly/
Katso Paroxysm musiikkivideo: https://youtu.be/lm02EnUCEps
Kokoonpano:
Jenna Kohtala: laulu
Valtteri Halkola: laulu
Jaakko Yli-Sorvari: kitarat
Mikael Haapala: kitarat
Elias Halkola: basso
Arto Pieksämäki: rummut
Linkit:
Facebook: https://www.facebook.com/Dimman
Facebook: https://www.
Instagram: https://www.instagram.com/dimmanmetal
Lähde: Inverse
Kuva: Jenna Kohtala