Site icon Metalliluola

Devenial Verdict julkaissut toisen levynsä ensimmäisen singlen

Kuva: Mikko Pylkkö

Tiedote 2.4.2024

Helsinkiläinen Devenial Verdict on julkaissut tiistaina 2.4.2024 ensimmäisen ”I Have Become the Sun” -nimeä kantavan singlen syksyllä julkaistavalta toiselta albumiltaan ”Blessing of Despair”. Levy julkaistaan Transcending Obscurity Recordsin kautta.

Yhdessä singlen kanssa julkaistiin myös levyn kansitaide, jonka on maalannut edesmennyt Mariusz Lewandowski, jonka käsialaa oli myös yhtyeen ensimmäisen levyn kansitaide.

Kappale jatkaa siitä mihin ensimmäinen, kansainvälistä kehua saanut Ash Blind, lopetti ja on läpileikkaus toisen albumin kappaleista; sisältäen Devenial Verdictille tunnuksenomaista murskaavaa Death Metallia, sekä maalailevia maisemia maailmanlopusta ja kaunean haikeita melodioita.

Kappaleen teemat kulkevat synkissä maisemissa, käsitellen auringon tavoin palamista ja tuhansien huutojen ja unien kaukaista painajaista antaen esimakua epätoivon siunauksista.

Devenial Verdict:

Aiemmat julkaisut:

Linkit:

Lähde: Devenial Verdict

Exit mobile version