[three_fourth]Tuusulalainen melankolista metallia soittava Denigrate saattaa olla suurelle yleisölle tutuin suomalaisen elokuvaklassikon Menolippu Mombasaan tunnuskappaleen esittäjänä, mutta bändin oma tuotanto ilmentää suhteellisen erilaista tyylittelyä. Denigraten vuonna 2003 julkaistu debyytti ”Dismal Euphoria” edusti pitkälti Sentenced- ja Charon-tyylistä melodista synkistelyä, ja hiukan samoilla linjoilla jatkaa myös omakustanteena äänitetty ja tuotettu ”Hollowpoint”.
Vaikka ”Hollowpoint” jatkaa varsinkin teemallisesti siitä mihin ”Dismal Euphorialla” jäätiin, on Denigraten soundi kokenut kahdessatoista vuodessa paljon muutoksia. Levyllä pistävät korvaan erityisesti raskaampina runnovat kitarariffit ja aggressiivisemmat rumpukompit. Myös laulaja Micko Hell pääsee hyödyntämään vokaalitaituruuttaan paljon laajemmalla skaalalla, tumman puhtaasta laulusta aina karjuntaan asti. Oman mausteensa levyn vokaalipuolelle tuovat myös lukuisat vierailevat solistit. Näistä mainittakoon Profane Omenin Jules Näveri ja Brother Firetriben Pekka Heino. Levyn raskaamman yleisilmeen lisäksi Hollowpoint on, kuten bändi sitä itsekin kuvailee, edeltäjäänsä huomattavasti monimuotoisempi. Monipuolisuus kuuluu niin yksittäisissä kappaleissa, kuin levyllä kokonasuutenakin; Kaihoisan kauniit tunnelmoinnit tasapainottavat vihaisen synkkiä tykityksiä.
Albumin polkaisee käyntiin nopeatempoinen ”Engraved & Hellbound”, joka muistuttaa soundimaailmaltaan hieman jopa Diablon uudempaa tuotantoa. Meno kuitenkin tasaantuu ”Am I Facing Hell” ja ”Erased Pages”-kappaleiden muodossa. Rauhallinen ”Death Reflection” sen sijaan tarjoilee levyn kauneimpia kosketin- ja kitaramaalailuja. Sitä seuraavalla ”My Corrupted Soulilla” taas hypätään aivan päinvastaiseen maailmaan kappaleen edustaessa ”Hollowpointin” raskainta antia. Kaksi edellä mainittua muodostavatkin yhdessä albumin parhaimmistoon lukeutuvan kappaleparin.
”My Corrupted Soulia” seuraava Charon-tyylinen kaihoballadi ”Liar” palauttaa kuuntelijan jälleen seesteisiin tunnelmiin, ja samoilla linjoilla jatkaa myös ”Taken Away”. Vauhdikkaampi, mutta vähintään yhtä suurta epätoivoa uhkuva ”Into Demise” auraa polun levyn ehkä synkimmälle kappaleelle, ”Meitä ei enää ole”. Laulun hautajaismaista kaikki loppuu-tunnelmaa osuvampaa päätöstä ei albumille olisi voitu saada.
Kuunteluelämyksenä ”Hollowpoint” on miellyttävä albumi, joka soljuu tasaisesti mielen sopukoihin. Toisaalta levyltä tuntuu uupuvan se kappale, joka saisi sen myös pysymään ajatuksissa. Vaikka monipuolisuutta onkin lisätty edelliseen albumiin nähden, on Denigrate ”Hollowpointillakin” pitäytynyt loppujen lopuksi melko vähäeleisessä ilmaisussa. Solistivierailut vaikuttavat olevan se salainen ase, joka tuo albumille pientä lisävaihtelua ja -kiinnostavuutta. Levy kaipaisi kuitenkin vielä jotain pientä koukkua, joka tekisi siitä omaperäisemmän ja erottuvamman. Suuren yleisön korviin voi albumilla olla vaikeuksia päästä, vaikka Denigrate pestinsä kunnialla hoitaakin, eikä levylle voi varsinaisia moitteitakaan antaa. Omakustanteinen Hollowpoint on myös äänityksensä puolesta erittäin laadukkaan kuuloinen tuotos, tästäkin pisteet bändille.
7/10
Alissa Juote
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
01. Engraved & Hellbound
02. Am I Facing Hell
03. Erased Pages
04. Death Reflection
05. My Corrupted Soul
06. Liar
07. Taken Away
08. Into Demise
09. Meitä ei enää ole [/one_fourth_last]
