Site icon Metalliluola

Debyyttiään valmistelevalta The Contagionilta death/thrash-katkuinen ensisingle

Kuva: Oona Vauhkonen

Aiemmin tänä vuona Varkaudessa lausuttiin The Contagion -yhtyeen syntysanat, jotka pohjautuivat aiemmin useissa erilaisissa musiikkiprojekteissa vaikuttaneiden jäsenten keskuudessa jo pitkään vallinneeseen kiinnostukseen soittaa death metalia. Parhaillaan bändi valmistelee kaikessa rauhassa esikoisalbumiaan, jonka on tarkoitus ilmestyä MFL-Recordsin kautta ensi vuoden aikana. Kuitenkin jo nyt julkaistava Vae Victis -single antaa osviittaa siitä mitä tuleman pitää.

”Vae Victis on musiikillisesti eräänlainen death/thrash metal -hybridi, jonka sanoitukset kuvastavat elämän ja kuoleman rajamailla liikkumista heijastaen tilaa kuolevan ihmisen näkökulmasta”, yhtyeen laulaja Aleksi Martikainen kertoo kappaleen sisällöstä.

KOKOONPANO
Aleksi Martikainen – laulu
Valtteri Isometsä – kitara
Kai Ruskeakorpi – kitara & basso
Harri Kaltio – rummut

DISKOGRAFIA
Vae Victis -single (2019)
TBA (MFL-Records 2020)

Exit mobile version