Cradle Of Filth on viimeistelemässä 12. albumiaan, jonka alustavaksi julkaisuajankohdaksi on asetettu syyskuu 2017. Dani Filth kertoo viimeisimmässä studiopäivityksessään omien lauluraitojensa olevan valmiit ja jäljellä olevan enää Lindsay Schoolcraftin vokaaliosuuksien nauhoitus sekä orkesterin lisäykset. Filth kertoo edessä olevan myös uuden musiikkivideon kuvaukset Riikassa sekä tulevan maailmankiertueen valmistelut.
Aiemmin yhtye on ilmoittanut levyltä löytyvän coverin Annihilatorin ”Alison Hell”-kappaleesta ja viktoriaanisen ajan kauhutarinoihin perustuvan materiaalin olevan tyyliltään sekoitus edellistä ”Hammer Of The Witches”- sekä ”Cruelty And The Beast”-albumia.