Site icon Metalliluola

Corpsessedilta ”Graveborne”-video marraskuun lopussa ilmestyvältä albumilta

Kuva: Roni Sahari

Tiedote 3.11.2018

Järvenpääläislähtöinen Corpsessed julkaisee toisen albuminsa ”Impetus of Death” 23.11.18. Aiemmin julkaistu ”Endless Plains of Dust” -näyte saa nyt seuraajan ”Graveborne”-kappaleesta tehdystä videosta, joka edustaa levyn suoraviivaisinta antia ja joka kertoo jo nimellään kaiken tarvittavan: maassa kuolleen kohtu, josta sikiää uutta elämää.

Videon tekijä Jussi Kandelin kertoo oman visionsa pohjalta syntyneestä lopputuloksesta:

Videossa on ensisijaisesti pyritty pitämään kiinni oikeanlaisesta tunnelmasta. Toivon mukaan siinä heijastuu edes pieni pala bändin energiaa, fiilistä ja mielikuvaa minkä se tekijöissään herättää. Videoteoksen tehtävä on samaan aikaan kertoa suhteellisen suoraviivaista tapahtumaa jättäen tilaa myös sitä ympäröiville tapahtumille. Henkilökohtaisesti tästä tuli minulle rakkaudesta lajiin -tyyppinen teos. Siihen on uhrattu useampi suullinen ienverta ja särkeviä sormia, mutta biisi on ehdottomasti sen arvoinen!

Albumin julkaisukeikka 23.11. Helsingissä Bar Loosessa, mukana myös Decaying ja Proscription.

1. Impetus of the Dead
2. Sortilege
3. Endless Plains of Dust
4. Graveborne
5. Paroxysmal
6. Forlorn Burial
7. Begetter of Doom
8. Starless Event Horizon

CD ja LP nyt myös ennakkotilattavissa osoitteissa http://www.darkdescentrecords.com/ ja https://www.mesacounojo.com/

KOKOONPANO
N. Matilainen – laulu
M. Mäkelä – kitara & taustalaulu
J. Lustig – kitara
J-P. Manner – rummut & taustalaulu
T. Kulmala – basso

DISKOGRAFIA
The Dagger & the Chalice EP (Dark Descent 2011)
Corpsessed 7” (Dark Descent 2012)
Abysmal Thresholds (Dark Descent 2014)
Kuolema parantaa kaikki haavat split (Extremely Rotten 2015)
Impetus of Death (Dark Descent 2018)

https://www.facebook.com/Corpsessed/

Kuva: Roni Sahari

Exit mobile version