Tästä arvostelusta piti tulla erilainen. Alkuperäinen teksti oli lyödyn lyömistä, eli todella murskaavaa mutinaa. Ensimmäisen kuuntelukerran muistiinpanoni olivat lähes kiusaamista. Noh, onneksi kuuntelin levyä useamman kerran, niin pääsin lopulta kärryille mistä Collusionsin uutukaisessa “Lost, Not Gone” ja metalcoressa nyt ylipäänsä on kysymys. Metalcore on allekirjoittaneelle kuin miinaharavaa pelaisi – ei kiinnosta yhtään, koska parempia pelejä on tarjolla! 😀 Heh, hauska.
“Lost, Not Gone” lähtee käyntiin Tim Burtonin leffojen soundtrackia muistuttavalla introlla, josta sitten sukelletaan pää edellä metalcorelle niin tyypilliseen matalaan breakdown-veteen. Tästä ei oikein ensimmäinen kappale “Neurosis” kasva, ja voi himpskutarallaa, missä välissä “teknoglitchit” luikertelivat metallimusiikkiin?! Kysyn vaan, sillä ei miellytä! Onneksi tätä efektiä ei paljoa levyllä viljellä.
Collusions on lähestulkoon pelkkää rytmimusiikkia ilman “oikeita” riffejä. Biiseillä on silti yllättävän vahva kokonaisvaltainen tunnelma, jotka kahdeksaan kappaleeseen jaettuna vajaan puolen tunnin kokonaisuutena alkukärsimysteni jälkeen alkoivat avautua siedettävänä pakettina. Albumi on enemmän kuin osiensa summa – löytyy hyviä hetkiä ja yksikään biisi ei pomppaa joukosta negatiivisella tavalla. Itselle eniten hyviä asioita esitteli kappale “The Propensity”. Albumin nimikkokappaleessa “Lost, Not Gone” kuultava kitarasoolo ansaitsee kunniamaininnan, ollen sovituksen ja levyn kohokohtia.
Tämä ei ole ensisijaisesti minun musiikkiani, mutta kyllä tästä kelpo kuuntelukokemus itselle lopulta syntyi. Ja se itsessään on paljon sanottu se.
6½/10
Janne Lesonen
1. Neurosis
2. Self-Made Suffering
3. Disposal
4. The Propensity
5. Parasite
6. I Reverie
7. Lost, Not Gone
8. Love To Kill For
Linkit:
https://www.facebook.com/collusionsofficial/
https://www.instagram.com/collusionsband/