Site icon Metalliluola

Cimineron toinen sinkkulohkaisu julki

Kuva: Ciminero

Tiedote 18.11.2022

Vuonna 2018 perustettu Helsingistä käsin vaikuttava suomalais-italialainen Ciminero julkaisee toisen pitkäsoittonsa Shadows Digging the Grave 25. marraskuuta italialaisen Argonauta Recordsin kautta. Yhtyeen musiikki on tiukoista genrerajoista piittaamaton yhdistelmä muun muassa doom metalia ja occult rockia. Nyt kokoonpano esittelee piakkoin julkaistavalta levyltään toisen sinkkulohkaisun Nettare d’Estasi toisella kotimaisella kielellään.
Jos debyyttilevyn italiankielinen vastine Culto Notturno oli teemallisesti kevyehkö julistus yön kultille, niin nyt liikutaan lyriikallisesti huomattavasti herkemmässä aihepiirissä kappaleen käsitellessä äidin ja lapsen välistä suhdetta.
”Lapsuus ei ole aina helppoa, eikä vanhemmilta välttämättä saa kaipaamaansa tukea. Kuten janoinen saa tyydytyksen veden juomisesta, voi äidinrakkaus olla kuin ekstaasia sitä tavoittelevalle, ja jokainen tarvitsee niin vettä kuin rakkauttakin selviytyäkseen”, yhtyeen vokalisti Valentina Vigato kuvailee kappaleen sanomaa.
Kitaristi Jukka Aravirta jatkaa: ”Sävellyksen synty tapahtui sanoitukseen verrattuna hieman kevyemmissä merkeissä, kun viikonlopun aamuna kotona ei ollutkaan kahvikupin seuraksi vahvistinta johon kytkeä kitaraa. Akustinen sähkökitara ei ole yleensä maailman inspiroivin soitin, mutta tällä kertaa se johdatti kokeilemaan raskauden estetiikan tavoittelua normaalista poikkeavalla tavalla. Lopputulokseen oltiin niin tyytyväisiä, että biisi valikoitui lopulta sinkkulohkaisuksi asti.”

Kokoonpano:

Valentina Vigato – laulu
Jukka Aravirta – kitara
Paavo Karppinen – basso
Waltteri Laamanen – rummut

Diskografia:
Shadows Digging the Grave (2022)
Subterranean Awakening (2019)
Linkit:
Facebook: https://www.facebook.com/cimineroband/
Spotify: https://spoti.fi/3MHT3k8
Instagram: https://www.instagram.com/cimineroband/
Bandcamp: https://ciminero.bandcamp.com/

Lähde: Vastus Promotions

Exit mobile version