Site icon Metalliluola

Church of the Dead julkaisee toisen täyspitkänsä toukokuun lopussa – katso ”Christborn”-video

Kuva: Jussi Salminen / Afterlife photography

Tiedote 30.4.2023

Herran vuonna 2012 perustettu Helsingin kasvatti Church of the Dead julkaisee toisen täyspitkänsä ”Beyond Death” toukokuun 26. päivä Redefining Darkness -levy-yhtiön kautta. Bändin soundi pohjautuu 80-90-lukujen death- ja black metaliin lähestymistavan ollessa punkahtavan primitiivinen muttei kumminkaan löysä. Vaikka tuleva levy viekin yhtyettä etäämmäksi ihan perinteisimmästä death metalista, suuntautuu se taas samalla lähemmäs genren alkuhämärän lähteitä.

Nyt albumilta on julkaistu toinen single nimeltään ”Christborn”, jota perustajajäsen ja kitaristi Kride Lahti kuvailee seuraavasti:

”Biisi on levyn ehdoton kulmakivi ja kehittyneen ilmaisumme ruumiillistuma. Tematiikaltaan kappale leijuu harhaoppisuuden sumussa, ja vaikka nimi viittaakin johonkin taivaalliseen, on totuus kuitenkin aivan toinen.”

Spotify: https://open.spotify.com/track/1ppKTj5bCFq9AxLPkODIb7

1. Christborn

Tulevan levyn julkaisua juhlistetaan keikalla Helsingin Semifinalissa toukokuun 25. päivä yhdessä Sepulchral Cursen ja Ashen Tombin kanssa.

KOKOONPANO
Kride Lahti – kitara
Jussi Salminen – laulu
Seppo Tarvainen – rummut
Antti Poutanen – basso

https://www.facebook.com/ChurchOfTheDead
https://www.instagram.com/churchofthedead/
https://churchofthedead.bandcamp.com/album/beyond-death
https://sptfy.com/ChurchOfTheDead
https://www.youtube.com/channel/UCVGILCRpkUR9TWpR_I-QQxg


Kuva: Jussi Salminen / Afterlife photography
Lähde: Metal Asylum Promotions

Exit mobile version