Modernin metallin ja koukeroisemman metalcoren genreissä musisoiva kauhajokelainen Chronoform julkaisee toisen albuminsa Myoni syyskuun 25. päivä. Tarkasti harkittu levykokonaisuus sisältää paljon vaihtelua ja kaiken paahtamisen sekä synkän ominaissoundin vastapainona kuullaankin rauhallisia elementtejä ja hengähdystaukoja tarjoavia kokonaisia osuuksia.
Yhtye kertoo levyn ja nyt julkaistavan avausbiisin kantavista teemoista seuraavasti: ”Myoni on tarina riippuvuuksista ja niiden aiheuttamista ongelmista tarjoten kaksi eri näkökulmaa: tapahtumia kuvataan sekä addiktin että hänen lähipiirinsä silmin tarinan kulkiessa ongelman tajuamisesta lopulta kuolemaan saakka. Biisien aikana koetaan sekä synkkiä että hieman valoisampiakin hetkiä, mutta lopulta kuitenkin kaikki loppuu halusi sitä tai ei. Albumin aggressiivinen ja nopeatempoinen avauskappale Delusive Solace on selkeästi lähimpänä From the Void -debyytin materiaalia. Sanoitukset kertovat todellisuuden kieltämisestä ja siitä, kuinka se kuitenkin lopulta johtaa vakaviin ongelmiin.”
Levyä juhlistetaan 26.9. järjestettävällä keikalla, jonka paikkana toimii Seinäjoen Bar15.