Cannibal Corpse – Tomb Of The Mutilated (1992)

Mainos:
Saarihelvetti

[three_fourth]Palataanpa ajassa taaksepäin aina vuoteen 1992. Ne ketkä elivät nuoruutta 90-luvun aikana tutustuivat myös yhtyeeseen nimeltä Cannibal Corpse. Suurin osalla ennakkoluulot ja kuulopuheet loivat muurin ja yhtyettä pelättiin tai vihattiin. Oli turvallisempaa kuunnella mustaa metallicaa tai Kissiä. Tosin kontrasti perinteisen heavy metallin ja Cannibal Corpsen välillä oli niin suuri, että jos pohjaa ei oltu haettu muista death metal yhtyeistä, niin harvemmin Cannibal Corpsen leiriin suoraan hypättiin.

Cannibal Corpse oli aikaisemmin julkaissut debyyttinsa Eaten Back To Lifen (1990) sekä Butchered At Birthin (1991) ja sama tyly meno jatkui myös vuonna 1992 yhtyeen julkaistua kaupallisesti yhden menestyneimmistä ja monien mielestä myös parhaimman albuminsa nimeltäään Tomb Of The Mutilated. Kolmeen vuoteen kolme levyä, joista jokainen ansaitsee paikkansa death metallin klassikkoiden joukossa on saavutus, johon vain harva yhtye on yltänyt. Tähän kun lisätään vielä vuonna 1994 julkaistu The Bleeding, niin Cannibal Corpsen asema brutaalin death metallin kuninkaana oli ansaittu vuosikymmeniksi eteenpäin. Jos Cannibal Corpsen ura jaetaan kahteen aikakauteen joista ensimmäinen on Chris Barnesin (1988-1995) sekä toinen George ”Corpsegrinder” Fisherin (1995 – nykyhetki), niin mielestäni ensimmäisen kauden ehdoton kliimaksi on levyjen Butchered At Birth sekä Tomb Of The Mutilatedin välillä.

Albumi lähteekin käyntiin yhtyeen tunnetuimmalla kappaleella ”Hammer Smashed Face”, jonka kaikki tietävät elokuvasta Ace Ventura. Biisin koukuttavuus ei perustu pelkkään nopeuteen tai brutaaliin menoon, vaan myös tekniseen taituruuteen ja sävellyksen moni-ilmeisyyteen. Edellisiin levyihin verrattuna riffit ovat teknisimpiä ja soundimaailma siirtynyt askeleen pari eteenpäin. Ensimmäistä kertaa yhtyeen bassotaiturin Alex Websterin soitin on kunnolla pinnalla ja hänen kuvioitaan voi ihastella siinä missä kitaristikaksikko Rusay / Owenin tarkkaa ja teknistä runnomista unohtamatta veitsenteräviä sooloja. Rumpali Paul Mazurkiewiczia ei ole jätetty taustalle, vaan hänenkin soittonsa ampuu täysillä esitellen monipuolisempaa otetta kuin edellisillä levyillä. Tähän kun vielä lisätään Chris Barnesin matala laulu, joka saa kuuntelijoiden perversiot heräämään henkiin, niin ei ole parempaa tapaa viettää aikaa kuin silvottujen hautakammiossa.

Jos ensimmäinen kappale laittoin liikettä niveliin, niin hyökkäävä linja jatkuu myös seuraavalla kappaleella “I Cum Blood”, joka saa kukkahattutädit ja uskovaiset voimaan pahoin. Vaikka tahtipuikkoa vähän hiljennetään niin biisin raskaammat osiot eivät jätä työkalua sydämen lyönnin tahdissa pulppuamaan, vaan vauhtia lisätään niin että veri lentää tasaisesti kohti elotonta seksikumppania. Sama meno jatkuu kappaleissa ”Addicted To Vaginal Skin” ja ”Split Wide Open” jotka saavat fileerausveitsen toteuttamaan sairaita asioita, jotka kulminoituvat albumin taidokkaaseen kansikuvaan, joka joutuikin sensuurin kynsiin myöhemmissä painoksissa. Vaikka lyriikat ovatkin monille liikaa, niin puolustuksena yhtyettä kohtaan ne ovat vain sanoituksia, joiden huomionhakuisuutta ja aitoutta voi jokainen miettiä.

Hätäisempi veitsenkäyttäjä voi levyn keskivaiheilla kokea ahdistusta ja siirtyä seuraavan uhrin luokse. Vaikka kappaleet ovatkin yksittäin tarkasteltuna mestariteoksia, niin samankaltaiset biisirakenteet voivat saada ilman suurempaa keskittymistä turhautumisen piirteitä. Tästä syystä viides kappale ”Necropedophile” jää monesti väliinputoajaksi, vaikka biisissä ei suoranaisesti mitään vikaa olekaan.

Levyn kuudes raita ”The Cryptic Stench” laittaakin tappamiselle taukoa raskaiden riffien jauhaessa viimeiset veret uhrista ulos. Biisi kuljettaakin yhtyettä edellislevyn tunnelmiin, vaikka tekniset melodiat taustalla muistuttavat uhrin olevan vielä elossa ja vaativan lisää käsittelyä. Nyt on kumminkin kuuntelijan aika laittaa taas niskalihakset töihin. Erittäin hieno biisi, joka on jäänyt harmittavasti levyn muiden hittien varjoon. Albumi päättyy toiseen aliarvostettuun kappaleeseen ”Beyond The Cemetary”. Kappaleen sahausriffit ja melodiat päättävät levyn 35 minuutin jälkeen hymyssä suin.

Cannibal Corpsen diskografissa Tomb Of The Mutilated on helppo nostaa kärkikolmikkoon. Levy on ajaton taideteos, joka raivasi tilaa lukuisille teknisen / brutaalin death metallin yhtyeille. Albumin vahvuus ei nojaudu pelkästään vahvaan kappalemateriaaliin, vaan koko yhtyeen voimannäyte sävellyksistä aina toteuttamiseen asti on harvinaisen laadukasta. Kun tuotantokin on aikaansa nähden viety lähes äärimmilleen, niin albumista ei juuri narinan aihetta löydä. Tällä albumilla Chris Barnes vei äänensä entistä matalammalle ja onneksi pysyikin siellä lukuun ottamatta muutamaa ”äänenavausta”. Hieno kansitaide kruunaa albumin 90-luvun klassikoihin. Olit sitten death metal fani tai et, niin tämä levy kuuluu yleissivistykseen ja häpeä, jos sitä ei sinun levyhyllystäsi löydy.

9+ / 10

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]

Cannibal Corpsen klassikkolevyn arviota luvassa tänään. #cannibalcorpse #tombofthemutilated #metalliluola #brutaldeathmetal #deathmetal #usa #music
1. Hammer Smashed Face
2. I Cum Blood
3. Addicted to Vaginal Skin
4. Split Wide Open
5. Necropedophile
6. The Cryptic Stench
7. Entrails Ripped From a Virgin’s Cunt
8. Post Mortal Ejaculation
9. Beyond the Cemetery[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän