Ozzy Osbournen (3.12.1948-22.7.2025) poismenon ja sitä reilut pari viikkoa ennen järjestetyn Ozzyn sekä Black Sabbathin jäähyväiskonsertin myötä Sabbath on jälleen palannut takaisin otsikoihin.
Tähän samaan hetkeen osuu myös yksi merkkipäivä, eli Sabbathin kuudennen levyn, ”Sabotagen” 50-vuotisjuhlat. Heinäkuussa 1975 ilmestynyt LP on viimeinen osa yhtä populaarimusiikin huikeinta kuuden albumin putkea, joka on jonkinlainen Heavy Metallin kaanon, josta kaikki rakastamani genrestä on lähtenyt liikkeelle.
Alkuvuodesta 1975 äänitetty ”Sabotage” syntyi poikkeuksellisten tummien pilvien alla, sillä bändi oli keskellä veristä oikeustaistelua entistä managementia vastaan. Jälkikäteen yhtye on kertonut, että tällä oli myös positiivisia vaikutuksia, sillä bändi oli studiossa täynnä vihaa ja näyttämisen halua.
”I’m looking through a hole in the sky
I’m seeing nowhere through the eyes of a lie
I’m getting closer to the end of the line
I’m living easy where the sun doesn’t shine…”.
Albumi jysähtää käyntiin huikealla ”Hole In The Skylla”, joka on Riffilordi Tony Iommin loistavan sävellyksen ympärille rakennettu järkäle, josta löytyy yksi Ozzyn Black Sabbath – aikakauden komeimmista laulusuorituksista. Vokaalit tihkuvat sitä kuuluisaa ”piss and vinegaria”.
”Don’t Start (Too Late)” on alle minuutin mittainen Iommin kaunis akustinen instrumentaali, joka auraa tietä monumentaaliselle ”Symptom Of The Universelle”, joka yhdistää hienosti Sabbathin raskaan, synkän svengin sekä halun kokeilla jotain uutta. Kappaleen reilut neljä ensimmäistä minuuttia on ylimaallisen komean riffin ympärille rakennettua jyrää ja Iommin sooloilua. Sitten tapahtuu jotain huikeaa: Sabbath suuntaa suoraan hippiaikakauden kukkaisniityille, josta kappale liukuu jonnekin tuonne kauas, kuvitteellinen voikukkaseppele päässä ja pesäpallomaila selän takana piilossa.
Albumin A-puoli päättyy melkein kymmenminuuttiseen, tunnelmasta toiseen seikkailevaan ”Megalomaniaan”. Metallia ja progea tässä naitetaan yhteen ja sen äpäräpoika on jotain kaunista, nimeltään ”Megalomania”.
B-puoli avataan ”Thrill Of It Allilla” ja heti alkuun on sanottava, että Iommi pystyi jälleen kaivamaan pohjattomasta riffi-salkustaan melkoisia herkkupaloja. Sanoiko joku Riffi? Periaatteessa instrumentaali ”Supertzarissa” tämä riffi-ruuvi väännettiin asentoon mahtipontisuus ja lopputulos on kuorolaulun ja Tonyn kitaramuurien ihanan perverssi avioliitto.
”Am I Going Insane?” on jälleen kokeilevaa Sabbathia, bändin suunnatessa tällä kertaa yllättävän popahtaviin sävyihin, asiaankuuluvaa progeilua unohtamatta. Päätöksenä soiva ”The Writ” on lähes yhdeksän minuuttinen proge-metalli-jättiläinen, jossa Sabbath seikkailee tunnelmasta toiseen todella sujuvasti.
Mitä tästä voisi sanoa? Viimeinen osa minulle rakkaan kokoonpanon huikeasta kuuden albumin suorasta, joka tuntui tätä arviota tehdessä Ozzyn kuoleman myötä vielä rakkaammalta. Kokonaisuus on mahtavaa kamaa, josta löytyy suuri määrä tuttua Sabbathia, mutta myös halua kokeilla jotain uutta.
”Sabotage” on isketty täyteen Tony Iommin toinen toistaan vakuuttavampia riffejä, Ozzy Osbourne laulaa mahdollisesti Sabbath-aikakauden korkeimmalla tasolla, eikä unohtaa voi millään heavy metallin ylivoimaisesti svengaavimman rytmisektion Geezer Butler sekä Bill Ward mahtavaa panosta. Groove on läpil levyn kohdallaan.
Ehkä arvosanastani voisi ottaa plussan tai puolikkaan verran pois, mutta sitä en tee. ”Sabotage” on aivan Helvetin kova levy yhdeltä populaarimusiikin tärkeimmältä yhtyeeltä. Piste. Hattu päästä ja kylmä sihijuoma Ozzy Osbournen muistolle.
10-/10
Ilkka Järvenpää
1. Hole In The Sky
2. Don’t Start (Too Late)
3. Symptom Of The Universe
4. Megalomania
5. Thrill Of It All
6. Supertzar
7. Am I Going Insane?
8. The Writ
