Moottoriöljyä, rautalankaa, härskiä groovea ja hippunen paholaisen salaattia. Näin voisi kuvailla Black Royalin musiikkia noin pääpiirteittäin. Siinä missä vahvasti stoner/sludge-laarista ammentava tummanpuhuva rock on yleisesti helppo kategorioida (ainakin tematiikan puolesta) suhteellisen turvalliseen lokeroon, on tamperelaisen junttaryhmän taiteessa kuitenkin kyse myös hieman muusta.
Jazztupakan käryttelyn ohessa on myös hyvä perehtyä ihmisrodun perimmäisiin ongelmiin. Mikä meitä ohjaa? Onko se jokin korkeampi voima – kenties uskonto tai muu auktoriteetti – vaiko primitiivisemmät vaistot, kuten saalistus, pariutuminen ja lisääntyminen. Voisiko tähän olla jokin parempikin malli? Yhtä kaikki, rotumme on tuhon partaalla ja kaikki ratkaisut ovat voitto ihmiskunnan puolesta. ”Lightbringer” painiskelee näiden äärimmäisten kysymysten kanssa.
Kymmenen betoninlujaa kappaletta käsittävä albumi on erittäin tervetullut vaihtoehto nykyisen hittivetoisen musiikin aikakaudella, sillä koko teos on tehty nautittavaksi kerrallaan, eikä yksittäisiä nostoja ole tarpeellista tehdä. Äänimaailma on juuri niin vaikuttava kuin maailmanlopun maisemia maalaillessa vaaditaan. Ihmistä suurempia kitaravalleja skaalaa ainoastaan vokalistin armoton murina, joka pääsee kenties parhaiten oikeuksiinsa puolivälin ”The Chosen” -kappaleessa. Albumi elää ja hengittää koko kestonsa ajan: Väliin himmaillaan ikään kuin henkeä vetääkseen, ja seuraavassa kohtaa paiskotaan taas niin että tuntuu.
Lohduton on se tie, jolle Black Royal on lähtenyt. Lohduton homo sapiensin, ei niinkään musiikin kannalta. ”Lightbringer” ripottelee keksinmuruset valmiiksi, mutta seuraako kuulija polkua vasemman vai oikean, jää nähtäväksi.
8+/10
Markus Salmela
1. Cryo-Volcalnic
2. Self-Worship
3. Salvation
4. Denial
5. Pentagram Doctrine
6. Lightbringer
7. The Chosen
8. Dying Star
9. New World Order
10. Ou[t]roboros
