Bändiesittely + haastattelu: Hautajaisyö

2014 perustetun Hautajaisyön juuret ulottuvat syvällä, sillä tämä savolainen metallibändi aloitti 2006 REDEYE nimellä ja ennen nimenvaihdosta ehti julkaista useita demoja ja debyyttijulkaisun Violent Journey Recordsin toimesta. Bändi aloitti 2014 vuonna tekemään täyspitkää  ja päätti muokata vuosia kestänyttä ulosantiaan. Kitarat viritettiin korkeammalle, soittoon lisättiin melodisuutta ja laulukieli vaihdettiin suomeen. Uusien biisien ollessa hyvin kaukana tutusta ja turvallisesta päätettiin nimi vaihtaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Hautajaisyö luokittelee itsensä melankoliseksi thrash metalliksi ja death metalliksi. Raskaat kitarat louhivat tarttuvia riffejä ja meno on paikoin hyvinkin rokkaavaa. Laulut hoidetaan matalalla ja selkeällä korinalla, joka alleviivaa kappaleiden synkkiä sanoituksia. Biisien teemat pyörivät aikuisen miehen epäonnistumisen tunteessa, ahdistuksessa ja kuoleman ympärillä. Hautajaisyö keskittyy musiikissaan menevyyteen ja tiukkaan asenteeseen. ”Jos kerran tehdään niin tehdään kunnolla ja tosissaan”.

Metalliluola otti yhteyttä yhtyeen basisti Sami Kettuseen haastattelun merkeissä.

hautajaisyö 1
Tervehdys! Mitä kuuluu Hautajaisyölle näin vuoden valoisampaan aikaan?

No juma… Luigin terve! Bändille kuuluu erinomaisen hyvää kyllä. Kaikin puolin kiireisen kevään jälkeen on ollut hetki aikaa huokaista ja kerätä voimia. Nyt alkaa levyn loppumiksaukset ja tarkoituksena olisi saada kesän mittaan koko eepos julkaisukuntoon. Nämä valoisat yöt ovat siitäkin käteviä, ettei tule tiputtua hautaan niin helposti. Talvella saa vähän väliä olla kalastamassa jotakuta urpoa jos mistäkin kolosta. Keikkoja mahtuisi kyllä suveen enempikin, vaan ainakin heinäkuun lopussa pistetään hirttoköydet ojoon ja painellaan Kuopio Rockin jälkiliukkaille paikalliseen emäjuottolaan.

Esittelisittekö lyhyesti Hautajaisyön jäsenet?

Janne ja 3x Sami. Janne routii mielen mustista lokeroista tuota lyyristä ulosantia sellaisella mourinalla, ettei pitäisi jäädä sanoma epäselväksi.  Sami soittaa kitaraa ja tekee biisejä, sillä on myös kissa. Soittaa vielä tosi hyvin ja kissakin tykkää. Sami soittaa bassoa ja haaveilee oppivansa soittamaan joku päivä. Vaan se on vähän sama kuin haaveilla isojen poikien Mersusta, tietää ettei koskaan tule sellaista saamaan. Joten ostetaan sitten Ladaan karvaratti ja painetaan silmät kiinni kaasua. Lopputulos on jokseenkin saman kuuloinen. Sami soittaa rumpuja, paukuttaa muille Sameille rytmiä, koska eihän ne muuten pysy ajassa. Väliin lyö myös peltiä, että Janne pysyy hereillä. Yhdessä ne kaikki kuulostaa tosi hyvälle ja tekee hyviä biisejä. Jannestakin piti muuten tulla Sami. Sitten olisi ollutkin jo jotain hämärää tässä hommassa.
hautajaisyö3

Kuinka kaikki sai alkunsa? Onko jäsenillä kokemuksia muista yhtyeistä?

Bändihän operoi aiemmin RedEye nimen alla, jolloin esityskieli oli Englanniksi. Kun bändiin tuli yksi Sami edellisen Samin tilanne soittamaan bassoa, niin siinä samalla, tosin tarkoituksetta, esityskieli vaihtui Suomeksi. Ei johtunut Samista. Janne ja kaksi Sami soittaa Uhriristissä, josta tuo Suomen kielikin lienee mukaan tarttunut ja hyväksi todettu. Jannen lyriikat on niin hyviä kotimaisella, että bändi saa enempi aiheesta irti. Samalla kun vielä musiikillinen linja tiukentui ja alkoi löytyä se oma haiseva juttu, niin päätettiin sitten sen kunniaksi nimikin vaihtaa. Janne ja Sami soittaa myös punkkia jossain HuoraPrinssissä. Sami on myös soittanut Oulussa aikoinaan Warceremonyssä ja jossain muissa paikallisissa viritelmissä.

Miten kuvailisitte yhtyeenne musiikkia?

Sellainen mukava yhdistelmä Death Metallin kuoleman käryä, mustan metallin raisua iloittelua, haikuja Thrashista ja tämä sitten porukalla operoidaan oman kuuloiseksi. Tähän päälle kun viritellään Jannen erinomaisen hyvät sanoitukset, Samien hyvät kitarafitti, rumpukompit ja bassolinjat, niin siinähän se Hautajaisyö on saanut muotonsa. Ei ole lähdetty mitään tarkoitushakuista kikkailua tekemään, mutta toisaalta ei ihan sitä perinteisintäkään, joten ihan oman kuuloistahan tuosta on syntynyt.

Kuinka paljon teille on biisejä valmiina ja mikä tulee olemaan seuraava julkaisunne?

Yhdeksän villiä veitikkaa saatettiin maailmaan tuossa viime vuoden aikana. Näistä sitten on äänitetty levy, joka nyt on sitten loppumiksausta vailla. Sekin valmistus pian kun Sami vaan jaksas tehdä loppuun. Paskiainen. Levylle ei ole nimeä vielä olemassa, saa nähdä mitä keksitään. Mutta kannet on ihan pirun hienot!

Päälaulunne on matalammalla osastolla, mutta kappaleessa ”Päänsärkijä” kuullaan myös suomalaista ahdistusta puhtaiden laulujen osalta. Tullaanko jatkossa myös kuulemaan moniulotteisempaa ilmaisutaidetta vokaalien osalta?

Varmaan tulee erilaisia kokeiluja ja juttuja mikäli biisiin sopii. Mitään tarkoitusta ei ole siirtyä vakituiseen puhtaan ja örinän vuorotteluun, vaan käyttää joskus mausteena. Minkäänlaisia Metalcore paskavirityksiä siis ei ole tulossa. Päänsärkijään se puhdas sopi todella hyvin ja jossain muuallakin saattaa joskus vielä vilahtaa. Iso kiitos puhtaasta esityksestä Tomas Ahlroosille Omniversumista! Muunlaista ilmaisutaidetta varmaan voi myös löytyä sitten sieltä sun täältä.

Kuinka vaikeaa mielestänne Suomessa uuden yhtyeen on nousta suurempaan tietoisuuteen? Mitkä ovat mielestänne ne keinot ja onko sinne oikotietä? Tänä päivänä pelkkä hyvä musiikki ei tunnu riittävän?

No onhan se ihan helvetin vaikeaa! Netti ja makuuhuoneäänitykset ovat muuttaneet koko musiikkimaailmaa parin viime vuosikymmenen aikana todella paljon. Sekä hyvässä, että pahassa. Hyvää siinä on se, että jokainen voi olla oman onnensa seppä, eikä tarvitse suurta rahallista satsausta levyn tekemiseen. Huonoa taas se, että nyt bändejä on niin paljon, että tosiaan ne uskomattoman hyvätkin bändit tuntuvat välillä jäävän nimettömiksi, vaikka mitä tekisivät. Levyn ostokulttuuri on myös hiipunut, joten keikat ovat entistä tärkeämmässä asemassa. Toisaalta taas keikkailevia bändejä on niin paljon, että ei tahdo riittää yleisöä saatikka sitten keikkamahdollisuuksia. Sellainen kertakäyttökulttuuri on myös yleistynyt, kuunnellaan ehkä biisi-pari joltain bändiltä ja sitten unohdetaan tai ei sen kummemmin kiinnitetä huomiota. Toisaalta varsinkin metallipuolella on edelleen kyllä kiitettävästi porukkaa, joka kuuntelee kokonaisuutta ja fanittaa bändejä ihan niin kuin ennen vanhaan. Tietenkin myös metallissa on tapahtunut murrosta ja uudet alalajit kuten kaiken maailman persevirityscoret ja muut uikutukset ovat vieneet nuorison huomiota. Onneksi on edelleen myös Miesten Metallia. Enkä todellakaan tarkoita sitä bändiä, joka nyt jokaiselle tuli heti mieleen.

Mutta kaikesta huolimatta jaksan uskoa, että kun jaksaa tehdä kovasti töitä ja varsinkin kehittää ja hioa taitojaan ja bändiä, niin kyllä se hedelmää joskus kantaa. Toisaalta tämän tyylilajin bändinä ei kannata mitään rokkiherruuksia odotellakaan, ja eipä tätä rahasta tai suosiosta tehdäkään vaan rakkaudesta omaan juttuun. Tietenkin se sitten antaa paljon enemmän, jos joku muukin tykkää kuin komeroon muumioitunut mummovainaa ja naapurin koiran ulkoiluttajan sijaistajan kummin kaima. Oikotie saattaa löytyä jos on tuttuja oikeissa paikoissa, mutta tietenkin jos nyt on pirun tykki bändi heti ensitreeneistä asti, niin kyllähän se on oikeutettuakin jos menestystä tulee. Turha siinä on vikistä ja kadehtia. Pitää vain pitää itsellä positiivinen tekemisen fiilis päällä ja painaa eteenpäin kahta kovemmalla tatsilla.

Kuinka työlästä aloittelevan yhtyeen on saada keikkoja ja missä Hautajaisyötä voi nähdä livenä?

Pienen pienten klubikeikkojen saanti treeniksen naapuriin ei mitenkään mahdotonta ole. Mutta kuten aiemmin tuossa horisin, niin bänditarjonnan isosta määrästä johtuen kotipaikalta kauemmas voi olla olla joskus yllättävän tuskallista saada esiintymisiä. Pienemmissä kaupungeissa myös siellä kotipaikalla voi olla ovet säpissä paikassa kuin paikassa. Kauemmas lähtiessä usein pelkän bensarahan/pizzan saaminen on työn takana. Tässäkin taas se kova työ on valttia, kun järjestäjä tietää että yleisöä tulee ja bändi on livenä kovaa kamaa, niin kyllähän se sitten helpottaa sitäkin keikkapuolta. Yhteistyö muiden bändien kanssa on ensiarvoisen tärkeää ja näin voi järjestää aina vuoroin vieraissa mentaliteetilla sitten isompia iltoja.
hauta4

 

Kuka basisti on vaikuttanut omaan soittoosi eniten?

Alkuperäinen innostus koko basson soittoon tuli, kun olin elämäni ensimmäisellä keikalla katsomassa Metallicaa joskus -96. Eli Jason Newsted oli alkuperäinen inspiraation lähde. Sen jälkeen on tullut seurailtua erinäisiä soittajia. Marco Hietalan rentoa soittamista olen aina ihaillut ja Alex Websterin bassottelu nyt on tekniikaltaan vain kertakaikkisen mahtavaa, Steve Harrisista nyt puhumattakaan. Progebasisteja tulee mielenkiinnolla kuunneltua, toisaalta pidän myös paljon vähäeleisestä ”hoidan vain oman tonttini hyvällä tatsilla” meiningistä. Itse kun en mikään kylän kovin basisti ole, niin hyvä huomata, että joskus vähemmän on riittävästi.

Mitä haluatte sanoa Metalliluolan lukijoille?

Munat tervaan ja villatöppöset jalkaan. Jos ei ole munia niin sitten naapurin. Jos ei ole töppösiä niin sitten virkkaamaan. Keikoille kannattaa tulla ja levykin ostaa jahka se valmistuu. Minulle voi tarjota kaljaa sitten, muista ei niin väliksi. Ollaan Samixii kaikki.

hautajaisyö 2

 

Haastattelu: Juha Karvonen 05/2015
Kuvat: Yhtyeen facebook-sivut

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here