Ruotsalaisen Avatariumin psykedelian ja doomin kyllästämä tarina on edennyt jo neljänteen levyyn saakka. Kaikki kolme edellistä albumia ovat olleet julkaisuvuotensa parasta antia, joten ilolla sekä kovilla odotuksilla tasaiseen tahtiin joka toinen vuosi uutta teosta tarjoilevalta bändiltä ottaa vastaan uutta materiaalia.
Candlemassin veteraani Leif Edling pysyttelee edelleen sivussa kokoonpanosta, mutta on jälleen ollut kynäilemässä albumille materiaalia, tällä kertaa ainoastaan kolme biisiä on Leifin käsialaa. Avatarium on tuntunut täyttävän jonkinlaisen kevyemmän luovuuden janan basistin tuotannossa, kun taas loput levystä kirjoittaneet vokalisti Jennie Ann Smith ja hänen kitaristimiehensä Marcus Jidell liikkuvat ”The Fire I Long Forilla” raskaampaan suuntaan.
Sävellysten ja sovitusten osalta pyörää ei lähdetty keksimään uudelleen, mikä lienee uuden levyn vahvuus sekä heikkous. Yhtyeen taso on uskomattoman vahva, jokainen muusikko tekee hienoa työtä ja laulussa Smith jatkaa loistavaa suoraa. Samalla bändiltä odottaisi jo jonkinlaista uudistumista, mikä edellisillä albumeilla tuntui kekseliäisyydeltä ja jokaisella kuuntelukerralla rikastavalta kokemukselta, alkaa nyt kaikessa erinomaisuudessaan tuntua liian tutulta.
Olennaisimpana erona aiempaan ”The Fire I Long For” on raskain teos Avatariumin tuotannossa tähän asti. Se on myös selvästi kaupallisin ja kolmeen edelliseen kiekkoon verrattuna suoraviivaisempi. Albumilla on useita kappaleita, jotka jäävät kuulijan selkärankaan ja useimmista löytyy helposti muistettava melodiakulku. Ensimmäisenä singlenä ilmestynyt ”Rubicon” on selkein hitti, mutta folk-sävyjä sisältävä ”Lay Me Down” sekä ”Shake That Demon” eivät jää juuri jälkeen.
Riffit ovat ajoittain black sabbathmaisia, mutta Rickard Nilssonin urut sekä Michael Blairin ”psykedeelinen melu” ovat jatkuvasti hallitsevassa roolissa tuoden keventäviä jopa pop-maisia ja progressiivisia sävyjä mukaan. Levyn arvosanaa laskee epäonnistunut rumpusoundi. Andreas Habo Johanssonin paikotellen demolta kuulostava pauke vie fokusta muuten kirkkaana soivasta äänimaailmasta ja taidokkailta sovituksilta.
Pienistä puutteistaan huolimatta ”The Fire I Long For” yltää jälleen kerran kohtalaisen helposti vuoden levylistan kärjen tuntumaan. Tässä valossa ei niin yllättävästi albumin parhaaksi esitykseksi nousee Edlingin kirjoittama päätösraita ”Stars They Move”, joka kappaa kuulijan lopulta telineistä matkaan läpi mustikoiden täyttämän metsän ja yli tyynen järven yksinäiselle luodolle. Matkaa on odotettu kauan ja mukana ovat vain Smithin ääni, hennosti soivat jouset ja piano.
8+/10
Ville Krannila
1.Voices
2.Rubicon
3.Lay Me Down
4.Porcelain Skull
5.Shake That Demon
6.Great Beyond
7.The Fire I Long For
8.Epitaph Of Heroes
9.Stars They Move
