Site icon Metalliluola

AvAciA julkaisi uuden singlen ”Kuninkaalle”

Tiedote 17.3.2023

Kolmesta turkulaisnuoresta muodostuva AvAciA-yhtye julkaisi uuden singlen 14.3.2023.

Kuninkaalle-single kehottaa yksinkertaisesti polvistumaan voimakkaamman edessä – niin ylivoimaisesta triosta on kyse! Singlen on tuottanut muun muassa Stonen basisti-laulajana ja Stam1nan tuottajana tunnettu Janne Joutsenniemi. ”Oli palkitsevaa tehdä hommia tällaisten nuorten komeiden kollien kanssa, joilla lähtökohta musan tekemiseen on sama kuin itselläkin. Itse musiikki ja hyvät biisit on keskiössä ja se tuntuu tämän päivän musiikkivirrassa helvetin raikkaalta.” Janne kertoo.

Yhtyeen kommentti singlestä:
”Kuningas hallitsee ja totutusta kaavasta ei tässäkään poistuta. Ojasta ja murheesta unelmien kautta huipulle käydään raskaiden riffien kautta, jotka syrjäyttää kovimmatkin nikkarit raiteilta. Kruunusta kiinni ja polvistukaa!”

AvAciA on suomalaista metallia rock-asenteella soittava trio: Jori Saloranta (kitara, laulu), Elias Koljonen (rummut) ja Topi Kivelä (basso). Nykyään parikymppiset miehet perustivat AvAciA-yhtyeen jo yli 10 vuotta sitten.

”Oli vuosi 2011, kun 11- ja 12-vuotiaat kitaristikaverukset etsivät itselleen rumpalia. Vanhempiemme yhteisten bändikaverien kautta löytyi rumpali ja niin AvAciA sai alkunsa”, Jori ja Elias kertovat.

Nykyinen kokoonpano sai muotonsa vuonna 2017 basisti Topi Kivelän liityttyä bändiin saatesanoin: ”Ei mulla oo vielä bassoa, mut käyn ostamassa, jos päästätte koesoittoihin”.

Pitkään yhdessä keikkaillut rock-trio on esiintynyt muun muassa Ruisrockissa ja Saaristo Openissa sekä tehnyt ensimmäisen Itä-Euroopan kiertueensa vuonna 2018. Samana vuonna he soittivat myös Scarlet Sails-festivaaleilla 55 000-päiselle yleisölle.

AvAciA-yhtyeen Uusi maailmanjärjestys -debyyttialbumi julkaistiin toukokuussa 2019 ja sitä on striimattu Spotifyssa lähes 150 000 kertaa. Myös singlet Pirunhyrrä (2016), Armoa, please! (2020), Aika pitää asioita arvossaan (2020) sekä Sisäinen eläin (2023) ovat keränneet kymmeniä tuhansia striimauksia sekä saaneet radiosoittoa muun muassa Radio Rockilla.

Yhtye on saanut osakseen myös kilpailumenestystä voitettuaan Suomen sekä pohjoismaiden Emergenza-bändikilpailun vuonna 2019. AvAciA eteni kilpailussa aina pohjoismaiden finaalista (Tanska) maailmanlaajuiseen finaaliin Taubertal-festivaaleille (Saksa) saakka.

 

Voit tutustua AvAciAan lisää Facebookissa, Instagramissa ja YouTubessa


Lähde: V.R. Label Finland

Exit mobile version