Porilainen Atlases perustettiin 2017 ja bändi ehti julkaisuhommiin jo samana vuonna. Tuolloin entinen Oceanwake-kitaristi Ville-Veikko Laaksonen kätyreineen esitteli ”Penumbra”-EP:n myötä pätevän ja vahvaa potentiaalia sisältäneen otoksen osaamisestaan.
”HAAR” on kokoonpanon ensimmäinen täyspitkä ja onnistuneen EP:n jäljiltä tätä levyä kohtaan luonnollisesti on odotuksia. Porilaiset vastaavat haasteeseen ja yhtyeen moderni post metal potkii vakuuttavasti. Biisit on jälleen rakenneltu aggressiivisista ja synkistä, mutta samalla tunnelmoivista, elokuvamaisista ja eeppisistä rakennuspalikoista.
Levyn parhaimmistoa edustavat kakkosbiisi ”Centralis” sekä toiseksi viimeisenä kuultava ”Earth Into Ocean”. Ensin mainitussa vokalisti Jani Lamminpää pääsee esittelemään osaamistaan örinäpuolella basisti/kosketinsoittaja Jerkka Perälän hoitaessa puhtaat lauluosuudet. Jälkimmäinen kappale puolestaan puskee eteenpäin tarttuvalla ja raskaalla draivilla.
Näistä onnistumisista huolimatta levyn kovimmat tärpit ovat instrumentaaleja. ”Halcyon” ja ”Seasons Aligned” ovat molemmat komeita ja eeppisempiä tunnelmointipaloja, jotka maalailevat usvaisen kaunista äänimaisemaa. Kolikon kääntöpuolena muutama kappale puolestaan jää tasapaksuksi ja tästä syystä kokonaisuus ei ole täysin onnistunut.
”HAAR” on asiallinen ja kypsä debyytti, joka jatkaa samaa hyvää rataa, kuin debyytti-EP pari vuotta aiemmin. Kokonaisuus pysyy paria vaisumpaa hetkeä lukuun ottamatta kasassa myös täyspitkän muodossa ja biiseissä on mukavasti potkua. ”Penumbran” materiaali oli yltiötasaista, eikä varsinaisia ässävetoja vielä tuolloin ollut mukana. Nyt biisinkirjoitustaito on ottanut askelia eteenpäin ja muutama sävellys erottuu edukseen. Jatkoa varten jäi petrattavaa, eikä vielä osuta kymppiin. Plussalle jäädään silti tuntuvasti.
7+/10
Miika Manninen
1.Neophyte
2.Centralis
3.Heathen Colors
4.Halcyon
5.Monolithe
6.Seasons Aligned
7.Earth Into Ocean
8.Moon Pillar