Site icon Metalliluola

Armored Saint työstämässä uutta musiikkia

Amerikkalainen voimametallin tienavaaja Armored Saint on julkaissut vuoden 2018 päättyessä terveiset faneilleen, jossa yhtye kiittää kuluneesta vuodesta ja kertoo työstävänsä uutta musiikkia vuodelle 2019. Bändiltä on myös luvassa DVD ”Symbol Of Salvation” –juhlakeikoista.

Tiedote katsottavissa alta:

Vuodesta 1982 toiminnassa ollut ja 1990-luvulla hajonnut yhtye palasi kehiin entisen Anthrax-laulaja John Bushin johtaman tunnetuimman kokoonpanon kanssa vuonna 1999 ja pysynyt aktiivisena keikka- ja levytysrintamalla sen jälkeen. Bändissä vaikuttavat Bushin lisäksi basisti Joey Vera, kitaristit Phil Sandoval sekä Jeff Duncan ja rumpali Gonzo Sandoval. Perustajajäsen, kitaristi Dave Prichard menehtyi leukemiaan vuonna 1990. Armored Saintin edellinen studiolevy ”Win Hands Down” ilmestyi 2015.

Exit mobile version