Site icon Metalliluola

Anima Hereticae vaihtoi laulajaa ja suuntaa keikalle Poriin

Kuva: Teppo Ristola Photography

Tiedote 30.8.2024

Pohjoista mielenmaisemaa musiikillaan kuvaava äärimetalliyhtye Anima Hereticae on kiinnittänyt uudeksi laulajakseen Where’s My Biblen keuliltakin tutun Jussi Matilaisen. Parhaillaan bändi työstää seuraajaa vuonna 2023 ilmestyneelle Descended from the Mountains -debyyttialbumilleen, johon Jussi tuo karismaattisen ja voimakkaan äänensä lisäksi myös intohimoisen asenteensa sekä maanläheisten arvojensa myötä raikkaita ideoita.

Jussin lavakarismaa on jo kuluvana vuotena koettu Anima Hereticaen keikoilla tuuraushommissa, mutta virallisena jäsenenä hänet nähdään Porin Anniksessa syyskuun 7. päivä järjestettävässä MonoMassive II -tapahtumassa. Päivän aikana kahdella eri lavalla esiintymässä myös Wolfheart, Nicole, Assemble The Chariots, Omnivortex sekä Folkrim.

DISKOGRAFIA
Ov Behest -EP (2021)
Descended from the Mountains (2023)

 

Lähde: Metal Asylum Promotions

Exit mobile version