Maaliskuun alku on perinteisesti ollut syvintä talviaikaa Suomessa. Helsingin Jäähallin pihalla on kuun vaihteessa odotettu ovien aukaisua kovassa pakkasessa. Sään epäjumalat olivat kironneet keliksi vesi- ja räntäsateen, mutta jo ulkona kuultuja yleisön ”Indians”-sotahuutoja se ei riittänyt vaimentamaan.
Anthraxin ”Among The Kings”-kiertueen teemana on vuoden 1987 ”Among The Living” klassikon läpisoiton lisäksi edelleen vuosi sitten ilmestyneen ”For All Kings” levyn promotointi. Lisäksi fanit olivat saaneet äänestää omia suosikkejaan settiin yhtyeen kotisivuilla. Ennakkoasetelma oli tämän myötä vähintäänkin mielenkiintoinen.
Illan avannut brittiläinen The Raven Age on paristakin syystä tuttu ainakin osalle suomalaisista hevidiggareista. Ensinnäkin yhtye nähtiin viime kesänä Hämeenlinnassa lämmittelemässä Iron Maidenia. Toiseksi yhtyeen toinen kitaristi on itse Steve Harrisin poika. Siihen yhtäläisyydet bändien välillä sitten jäävätkin.
The Raven Agen esittämä moderni melodinen metalli toimikin yllättävän hyvin livetilanteessa ja paikoitellen yhtye löysi hyvin groovaavan vaihteen, joka saikin eturivin puimaan nyrkkiä. Valitettavasti muun yhtyeen energia ja liike ei ollut tarttunut laulaja Michael Burroughiin, joka oli aneemisuuden ilmentymä koko setin ajan. Eikä miehen ääni kaikessa pikkupoikamaisuudessaan oikein istunut bändin ilmaisutyyliin. Pieni rosoisuus reunoilla ei haittaisi yhtään vaan toisi enemmän uskottavuutta. Illan keikkaa häiritsi myös se, että Burroughsin laulu oli miksattu todella eteen. Näistä puutteista huolimatta The Raven Age hoiti kokonaisuutena homman mallikkaasti kotiin.(MK)
Jäähallin Black Box täyttyi mukavasti pääesintyjän aloittaessa. Aivan loppuunmyyty sali ei ollut, mutta kyllä suuren klubin tunnelmaan pääsi illan aikana hyvin. Myyntipisteiden kohtalaisen suuri määrä takasi myös sen, ettei suurempia jonoja päässyt missään vaiheessa syntymään. Kellon lähestyessä klo 20:30 aloitusta, ei ollut epäilystä ketä yleisö oli tullut katsomaan ja tunnelma oli katossa valojen sammuessa ja ”Impaled”-intron ensi sävelten kaikuessa. Soundi hävisi vähitellen lujaa särisevän kitaran ja rumputulituksen alle Anthraxin heittäytyessä avauskappaleen ”A.I.R” kimppuun. Avausveto iski heti ilmat pihalle ja nyrkin nousivat ilmaan. Yhtyeen setti oli jaettu kahteen osaan, ja ensin kuultiin kahdeksan kappaleen läpileikkaus uudesta vanhaan. Sen jälkeen vuorossa oli lyhyt hengähdystauko ja ”Among The Living” kokonaisuudessaan. Lopuksi vielä päästettiin palkeet irti ”Antisocial” klassikolla.
Pitti pyöri käytännössä alusta alkaen vauhdikkaana, ja ennen kaikkea yleisössä tuntui olevan lämmin sekä positiivinen tunnelma eri sukupolvien välillä. Vanhemmat konkarit, jotka viikkorahoillaan ostivat ”Among The Living”- LP:n vuonna 1987 katselivat hymy huulillaan kauempaa kun taas yhtyeeseen viime vuosikymmenen aikana tutustuneet moshasivat ”For All Kings”- albumin kappaleiden tahtiin. Ainoastaan yksi sankari kannettiin ulos käsiraudoissa, muuten töniminen pysyi aisoissa ja yleisö piti hauskaa. Ja kyllä pitissäkin muutama vanhempi herrasmies kävi hetken pyörähtämässä.
Settilista oli erinomainen läpileikkaus yhtyeen tuotantoon ja hyvin rakennettu kokonaisuus. ”Among The Living” toimi kokonaisuutena keikan lopetuksena hienosti ja ainoastaan Jonathan Donaisin lyhyen kitarasoolon sekä tätä seuranneen ”A.D.I./Horror Of It All” -kappaleen aikana oli havaittavissa lievää suvantovaihetta. Ensimmäisessä setissä kuullut ”For All Kingsin” singlebiisit olivat odotettuja valintoja, ja hyvin livetilanteessa toimivia vetoja, joille on helppo ennustaa pidempää pysyvyyttä bändin agendaan. Jos fanien kappaleäänestyksessä jotain muutoksia oli tapahtunut, tätä ei yhtä poikkeusta lukuunottamatta setissä näkynyt. ”Medusa” oli kuitenkin korvannut Pohjoismaihin tultaessa ”Lone Justicen”, mikä tähän suuntaan sopi mainiosti, sillä kyseessä on Anthraxin parhaimpia kappaleita ja tarjoaa aina taattua niskan kuritusta livenä. ”Medusa” kirvoittikin yleisöstä melkoisen karjunnan ja Joey Belladonnan vahvaa ääntä kappaleessa ei voinut kuin ihailla.
Rumpalin pallilla istui jälleen kerran Jon Dette tuuraajana, Charlie Benanten parannellessa pitkäaikaista rannevammaansa. Joillekin yleisössä tämä aiheutti huolestusta, mutta tähän suuntaan Dette kovana ammattilaisena hoiti tehtävät paremmin kuin hyvin. Rumpusoundi oli itseasiassa illan parasta antia. Kokonaisuutena äänimaailma oli hyvin balanssissa ja harvoin saa tulpat korvissa nauttia näin säröttömästä ja tasapainoisesta metallikonsertista.
Scott Ian hoiti suurimman osan välispiikeistä muistellen viime kesän Tuska-keikkaa ja totesi ”Among The Livingista”: ”Kun tämä levy ilmestyi, Amerikka oli mielestäni hukassa, koska meillä oli näyttelijä presidenttinä. Mutta kun katsoo Amerikkaa nyt, ei voi kun muistella niitä hyviä aikoja.”
Ian ja Donais esiintyivät varmasti, riffit irtosivat kaksikolta vakuuttavasti ja Donais sopii soittotyyliltään paremmin joukkoon kuin Volbeatiin siirtynyt Rob Caggiano. Basisti Frank Bellon omintakeinen esiintymistyyli ja vahvat taustalaulut toimivat nekin hienosti kuten aina.
Joey Belladonnaa kohtaan kunnioitus tuntui vain lisääntyvän. 56-vuotias vokalisti juoksi ympäri lavaa laulusuorituksen siitä lainkaan kärsimättä ja korkeat äänet lähtivät kirkkaasti sekä puhtaasti. Mikäli suljit silmäsi, olisit voinut kuvitella olevasi vuoden 1990 ”Persistence Of Time”-kiertueella ja lavalla Iron Maidenia ”No Prayer On The Road”-konserteissa lämmitellyt yhtye. Kovin monesta veteraanista ei tänä päivänä voi sanoa samaa. Intiaanipäähinettä ei Belladonnalla nähty, mutta eipä kukaan tämän keikan hurmassa huudellut bermudashortsienkaan perään. ”Antisocialin” lopussa bändi otti vastaan suosionosoitukset selkeästi tyytyväisenä vastaanottoon.
Konsertin erikoisuudet rajoittuivat tyylillä toteutettuun valoshow-esitykseen sekä ajoittaisiin savutorneihin. Pääosassa oli 1980-luvun klassinen thrash metal, kuten pitikin. Black Box keikkaympäristönä toimi hyvin, ainoa pieni miinus tuli ulospääsyn estämisestä sivukautta niiltä, jotka eivät takkejaan narikkaan olleet jättäneet. Tämä aiheutti keikan päätyttyä lievän ruuhkan, joka tosin selkeni melko nopeasti. Palvelut ja soundipolitiikka tuntuivat niin ikään pelaavan paikan päällä mainiosti. Ennenkaikkea thrashia jo 35 vuotta paahtanut Anthrax on voimissaan ja vaikka kyseessä oli jo neljäs vierailu maahamme reilun vuoden sisällä, näin kovassa vedossa oleva yhtye otetaan mielellään vastaan uudestaankin. (HJ & VK)
Teksti: Hannu Juutilainen, Marko Klingberg & Ville Krannila
Kuvat: Hannu Juutilainen © Metalliluola
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.