Site icon Metalliluola

Amaranthe ja Epica Suomeen 2026

Tiedote

Melodisen metallin voimayksikkö Amaranthe ja sinfonisen metallin pioneeri Epica yhdistävät voimansa ”Arcane Dimensions Tour”-kiertueen muodossa, joka keväällä 2026 kulkee läpi kolmentoista maan ja kahdenkymmenenkuuden kaupungin. Suomessa kiertue ottaa lavat haltuun Oulun Tullisalissa 13.3. ja Helsingin Black Boxissa 14.3.2026.

Vuonna 2008 perustettu Amaranthe on aina tallannut omia polkujaan. Ällistyttävän tarttuvia ja samalla murskaavia pop-metal-helmiä tuottava ruotsalaisyhtye on tunnettu euforisista live-esiintymisistään. Bändin viimeisin, kolmen vokalistin voimin vyöryttävä ”The Catalyst”-albumi edustaa melodisen metallin terävintä kärkeä.

Simone Simonsin luotsaama Epica julkaisee huhtikuussa uuden “Aspiral”-albumin, jonka on kuvailtu olevan täynnä loisteliasta tarinankerrontaa ja ajattomia melodioita. ”Aspiral” on Epican upean, yli 20-vuotisen uran kymmenes studioalbumi.

Avaajana keikoilla nähdään Delainin vokalistina maailmamaineeseen noussut, sittemmin soolouralle siirtynyt Charlotte Wessels The Obsession -yhtyeineen.

Lipunmyynti konsertteihin alkaa perjantaina 14.2.2025 klo 11:00

KONSERTIT:
TuskaLive ja Grey Beard esittävät:

Amaranthe & Epica
Support: Charlotte Wessels & The Obsession

– Arcane Dimensions Tour 2026

13.3.2026 Oulu – Tullisali
Liput alk. 67,00€ | Ticketmaster
K-18 | Ovet 17:30

14.3.2026 Helsinki – Black Box
Liput alk. 67,00€ | Ticketmaster
Ei ikärajaa / K-18 | ovet 17:30

 

amaranthe.se/
epica.nl/
linktr.ee/charlottewessels
tuska.fi/tuskalive/
greybeard.fi/

Lähde: Tuskalive

Exit mobile version