Viime torstaina edes menneellä Paul Daniel ”Ace” Frehleylla oli huhtikuussa 2016 syytä juhlia parista syystä: miehen mittariin kolahti 65 vuotta ja kaksi viikkoa ennen tätä julkaistiin tähden uusin levy, eli pelkästään lainaviisuista koostuvan ”Origins Vol.1”– coverkokoelma.
Pitkäsoitolle mies on valinnut omia suosikkejaan, sekä pari hänen kirjoittamaansa Kiss-klassikkoa, joita Ace ei bändin levyillä alunperin laulanut. Tämän lisäksi kiekolle on päätynyt yksi Kiss-kappale, jolla kitaristilegenda ei edes soittanut.
Heti alkuun minun on tunnustettava, että Kiss on minulle se ensimmäinen musiikillinen rakkaus ja Ace oli aikoinaan se suosikkijäseneni yhtyeen alkuperäisestä nelikosta, mutta unohdetaan tämä ”ensirakkaus” ja yritetään olla objektiivinen.
”Origins Vol.1” starttaa pirteällä versiolla Creamin ”White Roomista.” Herra Frehley laulaa biisissä yllättävän hyvin ja sooloon on ujutettu sopivasti ”Aceismeja”, sekä muutama selkeä hatunnosto ”Slowhandille” eli Eric Claptonille.
Pirteä avaus saa jatkoa toisella klassikolla, eli Rolling Stonesin ”Street Fighting Manilla.” Ace on urallaan jo aiemmin coveroinut Stonesia, Kissin ”Dynastylta” löytyvän ”2000 Manin” muodossa ja tällöin mies onnistui mainiosti. Periaatteessa Keith Richardsin ja kumppaneiden hieman sinnepäin rokkaavaan meiningin pitäisi sopia Acelle mainiosti, mutta valjuksi tämä veto jää. Ei huono, mutta ei mitenkään erikoinen raita, jonka soolon aikana voi pitää kirjaa siitä montako perus Ace-lickiä kitaristi saa mahtumaan yhteen esitykseen. Itse menin sekaisin seitsemän jälkeen.
Levyn kolmantena biisinä kuullaan yksi omista suosikki Jimi Hendrix -vedoista, eli ”Spanish Castle Magic.” Mukaan on saatu vierailijaksi Marilyn Mansonin, Rob Zombien ja Mötley Crüen riveistä tuttu kitaristi John 5. Ace saa runtattua tähän klassikkoon mainion vimman ja biisi nousee yhdeksi levyn kohokohdista.
Ace-fanien kovasti odottama Paul Stanley –vierailu, eli entisten bändikavereiden versio vanhasta Free-klassikosta ”Fire And Water” jakaa mielipiteitä. Useissa arvioissa kappaletta on ylistetty, mutta toisaalla biisi on teurastettu tylysti; osa on haukkunut Stanleyn vokaaleita, osa Acen sooloa. Allekirjoittaneen mielestä vanhojen sotaratsujen versio on onnistunut ja kaltaistani vanhan liiton miestä ei haitannut Acen kitarasoolon muutama pumminuotti. Kliseitä mies viljelee sooloissaan, mutta toisaalta hän on ollut kehittämässä nämä kliseet.
Stanleyn visiitin jälkeen Frehley iskee kehiin toisen odotetun vieraan, eli Slashin. Biisivalinta on onnistunut, sillä miehet saavat vanhan Thin Lizzy -klassikon ”Emeraldin” mainioon lentoon. Acen vokaalit soundaavat yllättävän paljon Phil Lynottilta ja edellä mainitun kaksikon tulitus tuo hienosti mieleen Scott Gorham & Brian Robertson –kitaratandemin. Mainio veto, jonka soolon aikana ei tarvitse epäillä kumpi omien sukupolviensa kitarasankari on vuorollaan äänessä.
”Emeraldin” jälkeen Ace sukeltaa syvälle blues-juurille, sillä mies ottaa käsittelyyn Sonny Boy Williamsonin ”Bring It On Homen.” Kappaleen tunnetuin versio taitaa olla Led Zeppelinin vuonna 1969 kakkoslevylleen levyttämä versio. Acen tulkinnasta täytyy sanoa, että odotukseni tätä biisivalintaa kohtaan eivät olleet korkealla, mutta Frehley onnistuu hienosti. Etukäteen pelkäsin erityisesti laulun puolesta, sillä Acen vokaaliskaala ei kauniisti sanottuna ole verrannollinen vuoden 1969 Robert Plantille. Pelkoni osoittautui turhaksi, sillä kitaristi jättää vokaalivastuun tässä viisussa rumpalilleen Scott Cooganille, joka hoitaa homman kotiin. Toki Led Zeppelinin versiolle hävitään, mutta Acen ei tarvitse hävetä suoritustaan tässä kohtaa.
Seuraavaksi Acelle saapuu duettokaveriksi Lita Ford. Valitettavasti biisivalinta ei ole kovin kekseliäs, sillä sen verran loppuun kulunut alun perin The Troggsin ja myöhemmin mm. Jimi Hendrixin tunnetuksi tekemä ”Wild Thing” on. Kappale on levyllä selkeää täytettä.
Aivan eri meiningillä onneksi jatketaan kun kehiin pärähtää vanha Kiss-klassikko, eli Acen kirjoittama, mutta alun perin Gene Simmonsin laulama ”Parasite.” Tunnustan heti alkuun, että biisi on yksi henkilökohtaisista Kiss-suosikeistani ja sain käyttää kaiken tahdon voimani, etten ottanut jääkaapista kylmää kaljaa heti kun avausriffi rysähti käyntiin. Kappaleessa vierailee jälleen kerran John 5, mutta shown tähti on selkeästi Ace.
Tiukan ”Parasiten” jälkeen Frehley ottaa käsittelyyn sen toisen Steppenwolf-biisin, eli ”Magic Carpet Riden.” Valinta on onnistunut ja Space Ace kumppaneineen saa tämän Taikamaton lentämään komeasti.
Ace palaa mattoiltuaan takaisin Kiss-juurilleen ja heittää kehiin sen toisen kirjoittamansa klassikon, eli ”Cold Ginin.” Muutaman kylmän ginin aikoinaan kurkkuunsa kietaissut Ace on sävellyksen parissa enemmän kuin kotonaan, mutta rehellisesti on tunnustettava, että paremmin onnistuttiin ”Parasitessa.” Tosin Frehleyn tulkitsema ”The cheapest stuff is all I need. To get me back on my feet again” on vähintään uskottavasti laulettu. Biisillä vierailee myös Pearl Jam -kitaristi Mike McCready, ollen levyn viimeinen tähtivieras.
Allekirjoittaneelle etukäteen oudoin valinta oli The Kinksin ”To The End Of The Day.” Rakkauttaan british invasion -bändejä kohtaan Frehley ei ole koskaan peitellyt ja kyseisellä kappaleella on varmasti ollut herralle itselleen suuri merkitys. Itse pidin tätä kahden ja puolen minuutin rokkaria mitäänsanomattomana versiona.
Päätökseksi Frehley on jättänyt varsin mielenkiintoisen vedon, eli Kissin ”Creatures Of The Nightilta” löytyvän ”Rock And Roll Hellin.” Kyseinen levy oli sinällään erikoinen tapaus, sillä Acen kuva löytyy levyn kannesta, mutta itse albumilla mies ei soittanut nuottia. Pian kiekon ilmestymisen jälkeen Frehleyn tilalle uudeksi Kiss-kitaristiksi kiinnitettiin Vinnie Vincent. Acen versio tästä Gene Simmonsin yhdessä Bryan Adamsin ja Jim Vallancen säveltämästä biisistä ei pärjää alkuperäiselle ja kappaleen suurimmaksi kunniaksi voidaan sanoa se, että onneksi Ace valitsi sen eikä ehdolla ollutta ”I Still Love You” -balladia.
”Origins Vol. 1” on kokonaisuutena onnistunut julkaisu. Levylle ei ole päätynyt yhtään aivan surkeaa biisiä, mutta muutamien mainioiden versioiden lisäksi mukaan on mahtunut pari heikkoa vetoa. Cover-levyn julkaisemisen järkevyydestä voi olla monta mieltä, mutta tämän teoksen perusteella Ace Frehley oli vielä 65-vuotiaana vetreässä kunnossa. Lisäksi ”Origins Vol.1” pesee herran vanhojen bändikavereiden ja kiistakumppaneiden vuonna 2012 ilmestyneen ”Monsterin” helposti.
7+/10
Ilkka Järvenpää
1. White Room
2. Street Fighting Man
3. Spanish Castle Magic
4. Fire And Water
5. Emerald
6. Bring It On Home
7. Wild Thing
8. Parasite
9. Magic Carpet Ride
10. Cold Gin
11. Till The End Of The Day
12. Rock And Roll Hell
