On levyjä, joiden nimi jo kertoo kaiken oleellisen. AC/DC:n vuoden 1977 studioalbumi ”Let There Be Rock” on yksi näistä. LP:n julkaisusta on kulunut 40 vuotta, mutta yhä nuo neljä sanaa kuvaavat täydellisesti yhtyeen ja sitä kautta koko hard rockin sielua.
Levy oli AC/DC:n neljäs julkaisu Australiassa ja kolmas muualla maailmassa, jossa se saapui kauppojen hyllylle heinäkuussa 1977. Amerikassa levy oli vasta yhtyeen toinen. Sen myötä tapahtuneen läpimurtonsa jälkeen yhtye hioi soundiaan kohti kaupallisempaa ja terävämpää linjaa vuoden 1979 ”Highway To Hellilla”. Välissä ilmestyi ”Powerage”, joka kokonaisuutena on ehkä AC/DC:n vahvin pitkäsoitto ja laulaja Bon Scottin aikakauden aliarvostetuin suoritus. ”Let There Be Rock” yhdistää puolestaan nälkäisen yhtyeen varhaisvuosien vimman uudempiin jo selvästi suoraviivaisempiin sovituksiin. Paketti toimii kaikilla tasoilla.
Levy-yhtiö Atlantic passitti yhtyeen takaisin studioon vuoden 1976 ”Dirty Deeds Done Dirt Cheapin” jälkeen ja kyseinen levy kelpuutettiin julkaisuun Amerikassa vasta Scottin kuoleman jälkeen vuonna 1981. Sisuuntunut yhtye oli näytön paikan edessä ja ”Let There Be Rock” kepittikin ”Dirty Deedsin” energiatasolla selvästi. ”Let There Be Rock” tunnustetaan nykyään usein ensimmäiseksi todelliseksi AC/DC-albumiksi.
Tuottajina sessioissa olivat tuttuun tapaan George Young sekä Harry Vanda, mutta levyn taltiointitapa oli bändille uusi. Se nauhoitettiin kahden viikon jakson aikana ja instrumentit sijoitettiin studioon uudella tavalla niin, että lopputuloksena saatiin kaiken yli vyöryvä massiivinen kitarasoundi, joka vuosi myös laulajan mikistä levylle. Nimikappaletta levytettäessä Angus Youngin Marshall-kaiutin ylikuumeni ja alkoi savuta, ottoa ei kuitenkaan keskeytetty:
When we were finishing off that track we didn’t know if we’d call it ”Let There Be Rock”. But then my amp started smoking and at the end George said ´I think we’ll call it ”Let There Be Rock”.
”Let There Be Rock” oli myös puhdasta hard rockia alusta loppuun, yhtyeen bluesvaikutteiden jäädessä nyt aavistuksen verran taka-alalle. Levyn singlet jyräävät edelleen vastustamattomasti ja myös vähemmän tunnetut ”Go Down” sekä ”Overdose” toimivat kokonaisuudessa erinomaisesti.
B-puolen avannut ”Problem Child” oli alun perin ilmestynyt edellisen vuoden ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap”-levyllä ja nyt Amerikan ja Japanin julkaisuilla kuultiin biisistä lyhennetty versio. Jotta keräilijöille saataisiin lisää metsästettävää, muualla maailmassa ”Problem Childin” paikalla kappalelistassa oli ”Crabsody In Blue”. Levyltä lohkaistiin kolme singleä, ensimmäisenä ”Dog Eat Dog” Australiassa albumin julkaisupäivänä sekä myöhemmin ”Let There Be Rock” ja ”Whole Lotta Rosie”.
”Whole Lotta Rosie” tunnetusti kertoi Tasmanialaisesta prostituoidusta ja kertasi Bonin kohtaamisen suurikokoisen naisen kanssa:
Angus Young on muistellut biisin syntymistä:
We’d been in Tasmania and after the show [Bon Scott] said he was going to check out a few clubs. He said he’d got about 100 yards down the street when he heard this yell: ’Hey! Bon!’ He looked around and saw this leg and thought: ’Oh well!’ From what he said, there was this Rosie woman and a friend of hers. They were plying him with drinks and Rosie said to him: ’This month I’ve slept with 28 famous people,’ and Bon went: ’Oh yeah?!’ Anyway, in the morning he said he woke up pinned against the wall, he said he opened one eye and saw her lean over to her friend and whisper: ’29!’ There’s very few people who’ll go out and write a song about a big fat lady, but Bon said it was worthy.
Nimikappale puolestaan kertoi rock’n’rollin syntytarinan. Bon Scottin terävä, voimakas ja yhtä aikaa jokaista tavallista tallajaa koskettanut tunteikas ääni hallitsee biisiä. ”Let There Be Rockista” kuvatulla promovideolla Bon esitti saarnamiestä pilke silmäkulmassaan ja virne suupielessä:
Video oli samalla äskettäin yhtyeestä eläkkeelle jääneen basisti Cliff Williamsin ensimmäisiä julkisia esiintymisiä AC/DC:ssä. Mark Evans hoiti basso-osuudet levylle, mutta poistui bändistä pian sen ilmestymisen jälkeen.
Avausraitaa ”Go Down” ei usein mainita AC/DC:n tunnetuimpien biisien listauksessa, mutta roolissaan se tekee vastustamatonta työtä. Luu lyödään kurkkuun heti ensimmäisestä nuotista alkaen. ”Overdose” kertoi yliannostuksesta rakkaudessa, usein on spekuloitu Bonin oman päihteiden käytön toimineen pääasiallisena inspiraationa, totuuden vokalisti vei vuonna 1980 hautaan mukanaan. Säännöllisesti livenä kuullut ”Hell Ain’t A Bad Place To Be” sekä ”Bad Boy Boogie” yhdistivät Malcolm Youngin vastustamattoman kitarariffit ja Phil Ruddin selkeän suoraviivaisen rumputyylin Bonin sarkastiseen lauluun ja aiemmasta vielä korkeamman vaihteen löytäneen Anguksen soolorevittelyyn. Jälkimmäiseen biisiin sisällytettiin konserttilavalla kitaristin tavaramerkiksi muodostunut striptease-rutiini.
Sessioissa levytettiin varsinaisen albumimateriaalin lisäksi varhaisen versio ”Whole Lotta Rosiesta” nimeltään ”Dirty Eyes”, ”Carry Me Home”, joka ilmestyi ”Dog Eat Dog”-singlen B-puolella sekä satiaisongelmasta kertonut ”Crapsody In Blue”, joka kansainvälisille versioille siis pääsikin. ”Carry Me Home” löytyy yhtyeen vuonna 2009 julkaistulta ”Backtracks” kokoelmalta sekä ”Dirty Eyes” vuoden 1997 ”Bonfire”-boksilla.
Levyn kansi esitteli ensimmäistä kertaa yhtyeen tunnetun ja yhä edelleen käytössä olevan logon. Kannessa bändi on yhtä aikaa jähmettyneenä lavalla ja samalla kyseessä on kuin hetki ”Let There Be Rock”-kappaleen myrskyn silmässä. Nimiraidan metafora ”light and sound” kuvaa osuvasti ilmettä ja musiikkia. ”Let There Be Rock” ylsi Englannissa top-20:een mitä voidaan pitää merkittävänä saavutuksena. Amerikassa listaluku oli sadan huonommalla puolella, mutta sielläkin albumi on myynyt jo tuplaplatinaa. Herkeämätön julkaisutahti ei hellittänyt ja jo seuraavana vuonna saatiin markkinoille livelevy ”If You Want Blood…You’ve Got It” sekä uusi studiokiekko ”Powerage”.
”Let There Be Rock” soi edelleen lujaa, voimakkaasti ja likaisesti kuten rock-’roll vuonna 1977 teki. Punkin ja discon valtakaudella kyseessä oli uuden ajan soundi, joka tuntui nousevan suoraan kellareista sekä viemäreistä. AC/DC:tä vihattiin, mutta yhtyeen suosio kasvoi vastustuksesta huolimatta nopeasti myös kriitikoiden keskuudessa. Kolme vuotta ”Let There Be Rockin” jälkeen se oli menettänyt laulajansa ja lähti uudelle vuosikymmenelle maailman myydyin rock-levy takanaan.
”And the music was good and the music was loud
And the singer turned and he said to the crowd –
Let there be rock.”
Teksti: Ville Krannila
Katso kuvagalleria levyn kansista alta:
Alta levyn tunnelmiin vuosien 1977-1978 livemateriaalin muodossa:
