Varokaa lentävää artistia – Kvelertak & Tempel @Klubi, Tampere 10.5.2018

Lumisen talven jälkeen lähes helteisenä koittanut helatorstai houkutti ihmiset puistoihin ja terasseille viihtymään.

Huolimatta auringon vetovoimasta keräsivät norjalaiset rokkipojat Tempel sekä Kvelertak Tampereen Klubille runsaslukuisen ja asialle omistautuneen yleisön.

Tempel – Levyllä kuultu rock vahvistui livenä

Aikaisempi tuttavuuteni yhtyeen kanssa on lyhyt ja pinnallinen, mutta soittimesta Tempel on korviini kuulostanut särmikkäästi metallihtavalta rokinräimeeltä. Livenä kokemus oli kuitenkin enemmän kallellaan hard rockin juuriin päin.

Lavakarismassa liehuvien kutrien ja intensiivisen läsnäolon myötä välittyi raskaan rockin alkukantaisen syntinen pohjavire. Elämystä korosti Klubin kuumuudesta sekä lavashowsta nouseva ehta ja orgaaninen hien tuoksu.

Yleisö vaikutti vielä hieman varautuneelta jääden pääosin turvallisen välimatkan päähän lavan taikapiiristä, vaikka aplodit ja kiitokset tulivatkin spontaanisti sekä äänekkäinä. Omalla kohdallani täytyy sanoa, että illan pääesiintyjän setti pyyhki kovalevyltä suurimman osan vaikutelmista Tempelin sinänsä oikein kelpo vedosta.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Metallia, punkkia ja ehtaa rockia musiikissaan syntisen tarttuvaksi komboksi yhdistelevä Kvelertak räjäytti Klubin aloitusbiisi “Åpenbaringin” ensisävelistä alkaen. Bändiä chantattiin lavalle ja viimeistään vokalisti Erlend Hjelvikin saapuminen pöllöpäähineessään sai yleisön nitkahtamaan positiivisen joukkopsykoosin valtaan.

Alun hittikimaran “Bruane Brenn””Mjød””1985” jälkeen settilistan seuraaminen jäi eläytymisen jalkoihin huolimatta siitä, että fyysinen kopio olisi ollut teipattuna lavan reunaan metrin päässä. Setti vedettiin molemmilla puolilla reunaa 110 lasissa, hien lentäessä sekä yleisön että esiintyjien tukasta.

Kvelertakin klubikeikalla suosittelen eturiviä äärimmäisen lämpimästi tervekehoisille ja seikkailunhaluisille musiikin ystäville. Pienikokoiselle, kalliin kaluston kanssa showta katsovalle tai vaihtoehtoisesti vieraiden ihmisten fyysiseen läheisyyteen karsaasti suhtautuvalle yhtyeen välitön läheisyys saattaa olla turhan äärimmäinen kokemus.

Ottaen huomioon allekirjoittaneen roolin kameran käyttäjänä ja hienoisen varautuneisuuden umpivieraiden ihmisten voimalla sinkoileviin, hikisiin vartaloihin, teki Kvelertak uskomattoman suorituksen heittäessään kokemukseni “Top-keikat 2018 tai koskaan” -kastiin. Riemukkaan aggressiivisesti rullaava musiikki, Agnus Youngin ainutlaatuisen kitaramagian haastava kolmen sapelin kepittely sekä yhtyeen alkuvoimainen lavakarisma saivat pienet epämukavuudet unohtumaan.

Fyysinen kosketus paitsi kanssakuuntelijaan, myös bändin jäseniin ei rajoittunut vain pariin riviin lavan välittömässä läheisyydessä. Ensimmäinen Hjelvikin stage diving -loikka vielä yllätti, mutta loppua kohti yleisöön syöksymisestä tuli bändin lähes kaikille jäsenille enemmän käytäntö kuin poikkeus, rumpali Kjetil Gjermundrødia myöten. Encoret päättyivät sijaisten huolehtiessa rytmisoittimista ja bändin surffatessa hurmioituneen yleisön rakastavien käsien varassa kitaristien soittaessa ties missä päin salia.

Kvelertakin Metallican keskiviikon lämmittelykeikalta kuulin kommentin, jonka mukaan kokemus oli hajuton ja mauton. Tämä bändi tuskin toimii samalla intensiteetillä siisteissä areenatiloissa, metrien päässä yleisöstään. Kvelertakin taika on rockin raa’assa sydämessä, rajun hellässä kosketuksessa, hienhajussa ja pienessä veren maussa.

Kuvat kertokoon loput, koska aitoa tunnelmaa on mahdotonta välittää sanoin. Kannattaa käydä kokemassa, jos mahdollisuus on saapuvilla!

Teksti ja kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here