Varjoja valossa: Swallow The Sun & The Man-Eating Tree @Apollo, Turku 8.2.2019

Swallow The Sun esiintyi tapansa mukaan tunnelmaan tempaavasti ja vivahteikkaasti Turun Apollossa.

Listaykköseksi ensimmäisellä julkaisun jälkeisellä viikolla ponkaisseen ”When A Shadow Is Forced Into The Light” -albuminsa tiimoilta Suomea kiertävä Swallow The Sun heitti tunnelmallisen, lämpöä hehkuvan ja rennon keikan Turun Apollon lavalla.

Illan lämmittelijänä toimi viime vuosina miehistönvaihdosten vuoksi myllerryksiä läpikäynyt The Man-Eating Tree.

The Man-Eating Tree

The Man-Eating Treelta odotetaan uutta materiaalia vuonna 2019.
Perustajajäsen Vesa Rannan (mm. Sentenced) tilalle The Man-Eating Treen rumpuihin viime vuonna astui Samuli Lindberg.
The Man-Eating Tree otettiin lämpimästi vastaan.

Swallow The Sun

Juha Raivion energia Swallow The Sunin kanssa piti yleisön otteessaan.
Raivio elementissään.
Jaani Peuhun virallinen jäsenyys bändissä julkaistiin samoihin aikoihin levyuutisten kanssa. Peuhun lämmin ote esiintymiseen tuntui bändin yleisfiiliksessä selvästi.
Raiviota kiertueella aikaisemmin sijaistanut Juho Räihä on nyt myös virallisesti bändin jäsen. Markus Jämsenin saappaisiin ei olisi voinut löytyä sopivampaa persoonaa.

Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here