Vader – Thy Messenger EP (2019)

Death metallin puolalainen lipunkantaja Vader on julkaissut uransa aikana materiaalia tasaisen tappavaan tahtiin. Laatu ei valitettavasti ole aina ollut samalla tappavalla tasolla ja kelvollisen ”Tibi Et Ignin” (2014) jälkeen vuoden 2016 ”The Empire” oli jälleen melkoinen mahalasku.

Uusi studiolevy ilmestyy loppuvuodesta 2019 ja sitä lämmitellään nyt viiden kappaleen EP:llä ”Thy Messenger”. Kolmen uuden biisin lisäksi mukana on uudelleen versioitu ”Litany” ja yksi cover-veto. Kansitaide on Wes Benscoterin käsialaa ja vangitsee mielenkiinnon tehokkaasti. Valitettavasti siihen EP:n onnistumiset jäävät.

Jo ennakkoon kuultu ”Grand Deceiver” osoitti, ettei Vader aio keksiä rulettia uudelleen, vaan bändi jatkaa keulamies Peterin cronosmaista korinaa myöten tuttua latua. Nyt suksista on pito keväthankien myötä kadonnut, ja havuja ei ylämäkeen ole saatu. Ote lipsuu kaikkien kappaleiden sovituksissa ja tuntuu kuin biisit olisi levy-yhtiön painostuksesta heitetty nopeasti kasaan, kun olisi sen sijasta pitänyt painua kesälaitumille etsimään kadonnutta inspiraatiota. Vokaalit kuulostavat hyvältä, mutta kappalemateriaali jää pahasti keskitason suorittamiseksi.

Useita covereita vuosien varrella eri yhteyksissä tarjoillut Vader tarttuu lopuksi Judas Priestin aliarvostettuun metallianthemiin ”Steeler”. Valinta on erinomainen, lopputulos ei niinkään. Kappale vedetään sooloja myöten lähes yksi yhteen alkuperäisen kanssa, lukuun ottamatta rumpuosuuksia. Rumpali huitoo muun bändin kanssa eri tahtiin onnistuen torpedoimaan tiukkuutta vaativan rytmin. Myös Vaderin oma ”Litany” ei aiempaan lausuntoon tuo mitään merkittävää uutta.

Syksyllä saapuvalle ”…And Then There Was Only Pain” -levylle ”Thy Messenger” ei kasaa suuria odotuksia. Yhtyeen olisi aika istua alas ja pohtia onko death metallin Motörheadiksi ryhtyminen enää vuonna 2019 urapolun kannalta järkevää.

2-/5

Ville Krannila

1.Grand Deceiver
2.Litany
3.Emptiness
4.Despair
5.Steeler

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here