Tuskan pääpäivä lauantai keräsi Suvilahteen jopa 14 500 kävijää. Viileähkö sää ei metallifaneja tuntunut haittaavan vaan nyrkit nousivat pystyyn kotimaisten yhtyeiden heiluttaessa tahtipuikkoa.

Harmaa taivas ja kylmä tuuli kutsuivat astumaan Tuskan porteista sisään. Jonoja ei vielä klo 14 aikaan ollut ja festarialue oli yllättävän tyhjä. Olut tuntui jäätyvän käteen. Huppariin pukeutuminen ei ollut millään tavalla ylilyönti, vaan vaatetta olisi saanut olla enemmänkin päällä. Kylmyys oli tullut Tuskaan.

Kokonaisuutta tarkastellessa lauantain kattaus oli vuosiin Tuska-lauantain vaisuin. Ulkomaiset suuret nimet loistivat poissaolollaan, mutta ei käy kieltäminen etteikö esimerkiksi Amorphis ollut maineensa veroinen. Tuska on profiloitunut vuosi vuodelta yleiseksi metallitapahtumaksi, joka kulkee raskasta polkuaan festareiden etujoukoissa. Siinä missä musiikki on iso osa tapahtumaa, niin hyväksi tukijoiksi ovat nousseet ruoka- sekä juomapalvelut. Tuskasta voisi sanoa löytyvän kaikki tarpeellinen. Kuka voisi kieltää etteikö Tuskan yleinen ilmapiiri nousisi festareiden kärkeen? Järjestelyt toimivat myös mainiosti ja toisin kun monessa massatapahtumassa, pidempiä jonoja ei päässyt muodostumaan missään vaiheessa. Tänä vuonna viileä ilma sai ihmiset hakeutumaan sisätiloihin ja esim. viskibaarissa lämmikettä kaadettiin sisuksiin muovimukeista hennolla, mutta varmalla otteella. Kokosimme alle lauantain pääkohtia.

Avatarium

Suomeen ensimmäistä kertaa saapuneen ruotsalaisen Avatariumin doom metal lepää hyvin vanhassa perustassa ja musiikki hakee vaikutteensa suoraan 1970-luvulta. Metalli antaa usein tilaa suoraviivaiselle rockille, mutta yleisvire on silti raskas. Yhtyeen keikka oli kerännyt aikaisesta klo 14.15 aloitusajasta huolimatta telttalavan edustalle mukavasti väkeä, joskaan vaikeuksia eturiviin pääsyssä ei ollut. Alusta alkaen yhtyeessä on viehättänyt Jennie-Ann Smithin hypnoottisen voimakas lauluääni, joka on yksi hienoimmista mitä tällä musiikin saralla esiin on noussut. Smith tulkinta hallitsee livenäkin sovituksia tuntuen milloin haavoittuvalta, milloin vain vaivoin sidoksissa pysyvää vihaa ja äärimmäistä tunteiden skaalaa välittäen. Laulajan puoliso, kitaristi Marcus Jidell tarjosi tueksi hyvällä soundilla murjovia riffejä ja muutenkin äänimaailma oli balanssissa. Yhtyeen materiaalin säveltänyt Candlemass-veteraani Leif Edling on joutunut jäämään soittavasta kokoonpanosta sivuun sairautensa sekä muiden bändikiireidensä vuoksi, mutta yhteensoitto sujui tästä huolimatta mallikkaasti. Lyhyt setti sisälsi poimintoja avauskappale ”Into The Fire/Into The Stormin” johdolla uusimman ”Hurricanes & Halos”-levyltä sekä bändin kahdelta aiemmalta pitkäsoitolta. Yhtyeen ensimmäisenä singlenä aikanaan julkaistu ”Moonhorse” kruunasi illan mainiosti. Avatarium tuntui olevan tyytyväinen saamaansa vastaanottoon ja iloinen mahdollisuudesta tehdä itänaapuriin livedebyytti. Tästä huolimatta päivänvalo ja kolea sää lyhyen soittoajan kera saivat toivomaan vielä uuden levyn kiertueen tiimoilta bändille omaa klubikeikkaa.

Impaled Nazarene

Kotimainen black metal ei olisi mitään ilman oululaista Impaled Nazarenea. Luttisen johtama sotajoukko sai epämiellyttävän tehtävän soittaa päälavalla klo 14.55. Yleisöä oli kertynyt lavan edustalle kohtuullisesti, mutta kylmyys ja surkea soittoaika tekivät tehtävänsä. Tämä selvästi harmitti herra Luttista, mikä tulikin välispiikeissä selvästi esille: ”Helvetti yrittäkää nyt edes!! Olemme soittaneet jossain perähikiällä Tsekkoslovakiassa jossa meno oli perkeleen paljon kovempi kuin täällä”. Vaikka olosuhteet painoivat vastaan niin Impaled Nazarene hoiti tonttinsa ammattimaisella otteella. Etenkin keikan alku oli yhtyettä 90-luvun alusta asti seuranneelle helvetin kova. Debyyttialbumin intro ja heti perään ”I Al Purg Vompo” saivat veren kiehumaan ja ylistämään kotimaista legendaa. Hyvä keikka, mutta ei missään nimessä bändin parhaimmistoa. Mitä Impaled Nazarene olisikaan ollut myöhemmällä ajankohdalla?

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Heti alkuun täytyy todeta , että Timo Rautiainen yhtyeineen ei ole saanut allekirjoittaneessa sen suurempia tunteita. Bändin ”miehinen” sekä myös junttimaisen raskas poljento on tullut todistettua livenä muutamankin kerran 2000-luvulla. Tällä kertaa mielenkiintoisempien esiintyjien loistaessa poissaolollaan parkkeerasin lavan etureunaan.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus olikin yllätyksekseni yksi päivän parhaimpia esiintyjiä. Vaikka alkukeikka saikin raavaat miehet puristamaan työkaluistaan normaalia tiukemalla otteella, niin vapautuminen tapahtui alkulämmittelyn jälkeen. Etenkin basisti Nils Ursin veti aggressiivisesti ja lauluosuuksissa oli oikeanlaista vihaa mitä yhtyeen raskas soundi vaatii aisaparikseen. Soundit olivat muutenkin esimerkilliset ja raskas kitarasoundi murisi eturiveistä aina ”takalehtereille” asti. Fanit saivat mitä olivatkin tulleet katsomaan. Kädet nousivat nyrkkiin kun yhtyeen hitit ”kuusikymmentäkaksi”, ”Nyt On Mies” sekä ”Lumessakahlaajat” lähtivät jyristen kauittimista pihalle. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin se oli Barathrum – coveria ”Viimeinen Päivä Taivaan”.

Soilwork

Ruotsalainen melodeath – yhtye Soilwork aloitti keikkansa klo 18 pintaan. Yleisöä oli kerääntynyt mukavasti päälavan eteen. Yhtye on jäänyt aina jäänyt At The Gatesin, In Flamesin sekä Dark Tranquillityn varjoon ja poikkeusta siihen ei tehnyt tämäkään keikka. Vaikka bändin soitossa on tarkkuutta ja aggressiivisuutta niin jotain olennaista puuttuu. Sekä klubiolosuhteissa, että suuremmalla lavalla yhtyeen musiikki ja esitys on teknisesti toimivaa, mutta sielu tuntui kadonneen kylmän tuulen mukana. Pienistä nostatuksista huolimatta loppukeikka tuli seurattua olutkarsinan puolelta.

Amorphis

Amorphiksen viimeisimmässä levyssä ”Under The Red Cloudissa” riittää edelleen virtaa. Yhtye toivotettiinkin suurien suosionosoituksin turvin Tuskan päälavalle klo 20.05 ja jengiähän riitti. Pitkät kiertueet ovat tehneet Amorphiksesta kivenkovan livebändin ja uudet biisivät toimivatkin erityisen hyvin liveolosuhteissa. Vaikka kylmä sade ropisi taivaalta niskaan niin kappaleet kuten ”Bad Blood” sekä ”Sacrifice” saivat aikaan lämpöaallon, joka kesti vielä pitkään keikan jälkeen. Jos Amorphis on vielä uuden levyn tiimoilta kokematta, niin korjatkaa tilanne viimeisten Suomen keikkojen osalta. Amorphis oli heittämällä päivän paras esiintyjä.

Demonztrator

Toimitus käväisi myös sisähallin lämpimämmissä tunnelmissa Amorphisin setin lomassa. Porukkaa riitti sinnekin ja niskajänteet olivat Demonztratorin tahtiin koetuksella. Äskettäin ”Forgotten Acts Of Aggression”- levyn julkaissut helsinkiläinen bändi esitti vanhoja kotimaisia thrash metallin kulttikappaleita taidolla ja intensiteetillä. Lavalla nähtiin myös vieraita alkuperäisesittäjien muodossa. Etualalle ei kasautunut suurta massaa, mutta reaktioiden puolesta vankkaa fanikuntaakin yhtyeellä on. Soundit hallissa eivät yleensä ole olleet optimaaliset ja nytkin erityisesti lauluosasto olisi saanut kuulua selkeämmin sekä ylempänä miksauksessa. Tästä huolimatta musiikin voima tempaisi mukaansa. Vaikka uutta pyörää ei keksitäkään kotimainen metalli tarvitsee tällaisia yhtyeitä.

Triptykon

Tom Gabriel Fisher on legenda. Mies, jonka kädenjälki on näkynyt yhtyeissä kuten Hellhammer ja Celtic Fost. Edellä mainittujen yhtyeiden musiikillista vaikutusta metallin eri genrejen kehityksiin on hyvin vaikea väheksyä. Miehen nykyinen bändi Triptykon jatkaa Celtic Frostin viimeiseksi jäänen ”Monotheist” – albumin synkempää linjaa. Näin Celtic Frostin Tuskassa vuonna 2006 ja tämä keikka oli niin kova, että odotukset Triptykonin suhteen olivat erityisen korkealla. On ehkä väärin verrata Celtic Frostia 11 vuotta taaksepäin tämän hetken Triptykoniin, mutta en voi peittää pettymystäni.  Vaikka Celtic Frost – hitit painoivatkin settilistaa isolla kädellä, niin jotain jäi uupumaan. Ei käy kumminkaan kieltäminen etteikö vahvat soundit olisivat tärisyttäneet teltan pilareita. ”Goetia” sekä ”Procreation Of The Wicked” olivat yksittäisinä keikan parhaimmistoa. Jyystämisen vastapuolella äärimmäisen hieno ”Aurorae” oli niin hyvä kuin odottaa voi. Uskon, että Triptykonilla on enemmän annettavaa klubiolosuhteissa.

HIM

HIMin asettaminen lauantain pääesiintyjäksi oli ennakkoon valtaisa pettymys. Tämä pettymyksen tunne ei poistunut myöskään yhtyeen keikan aikana, vaikka omalla tavallaan yhtye ihan hyvin vetikin. Viimeisen kiertueen aloittanut bändi on kertonut kipinän jatkoon kadonneen, ja vaikka HIM on pysyvä osa kotimaisen raskaan musiikin perimää, voi hyvin myöntää lavalla nähdyn kokoonpanon lopettamispäätöksen olevan oikea. Ville Valon passiivinen esiintyminen jotenkin kuvaa bändin musiikkia. Biisit leijuivat tihkusateessa ja loivat hyvinkin rauhallisen olotilan. Tämä ei niin odotettu olotila olisi voitu siirtää suosiolla sunnuntaille, mutta hyvä näinkin… kai. Nyt juhlittiin Tuska 20-vuotista taivalta ja selvä tilaus HIM:lle selvästi oli.

Tekstit: Ville Krannila & Juha Karvonen
Kuvat: Raisa Krogerus, Pete Alander & Hannu Juutilainen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here