Turkulainen Corona Skies julkaissut uuden lyriikkavideon ”Falling Sky”

coronaskies

Turkulainen melodista heviä soittava Corona Skies on julkaissut uuden lyriikkavideon tulevalta albumiltaan. Kappale ”Falling Sky” ennakoi yhtyeen debyyttilevyä ”Fragments Of Reality”, joka julkaistaan Mighty Musicin kautta 18.11.2016. Albumin voi ennakkotilata linkistä.

Yhtyeen laulaja Oskari Salovaara kommentoi Metalliluolalle uutta kappaletta:

”Falling Sky” on lapsen silmin kuvailtu tilanne sodan hirveyksistä. Alkuperäinen runko ja lyriikat syntyivät noin vuonna 2007 allekirjoittaneen kynästä. Biisi on ollut keikkasetissä ainakin viisi vuotta, mutta levyä varten sovitus pohdittiin aika pitkälti uusiksi. Kokonaisuuteen haettiin dynamiikkaa ja kappaleen eri osiin sopivaa vaihtelua alkuperäisen suoraviivaisemman ”jynkytyksen” vastapainoksi. Tätäkin on kuitenkin vielä raidassa kuultavissa.

Biisiin saatiin myös kovuutta särkevää tunnelmaa nailonkitarasoololla ja lopussa kuuluu lapsiteemaan istuva kellopeli-outro, josta pitää nostaa hattua Vihkon (Ville, koskettimet) erittäin ammattimaiselle pelisilmälle. Lopputulos sopii mielestämme levyn eri todellisuuksia maalailevaan teemaan loistavasti ja osoittaa, että studiossa saatiin tämänkin kappaleen pitkäjänteisellä työstöllä hyvää aikaan.

Katso ”Falling Sky” lyriikkavideo alta:

Levyn kansi ja kappalelista:

corona_skies_fragments_of_reality

1. Rite Of Passage
2. Big Boys Blues
3. The Social Network
4. Falling Sky
5. Delirium Disco
6. Business Suits You
7. Summer Bum
8. The Sea Of My Mediocrity
9. Only The Gods Are Lonely

Corona Skies – Kokoonpano:

Oskari Salovaara – laulu
Matias Knuuttila – kitara
Panu Aho – kitara
Ville Vihko – koskettimet
Janne Mäkiö – basso
Petri Heinonen – rummut

Lisätietoa:

https://www.coronaskies.com/
https://www.facebook.com/coronaskies/
http://mightymusic.dk/albums/corona-skies/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here