Torchia – Ending Beginning EP (2015)

[three_fourth]Tamperelainen, saatesanojen mukaan death metallin parissa touhuava kvintetti Torchia on ulostanut hiljattain uuden ”Ending Beginning”-nimeä kantavan kolmiraitaisen EP:nsä. Tätä ennen orkesteri on kyhännyt ”oNe”-demon vuonna 2013. Musiikin kerrotaan tarjoilevan niin uutta kuin vanhaa koulukuntaa räväköine sooloineen ja maalailevine melodioineen.

EP:n aloittava nimikkokappale lähtee melko räväkästi liikkeelle ja heti käy selväksi ettei EP:n tarjonta jää ainakaan soittotaidoista kiinni. Soundipuoli niin ikään on viimeistellyn kuuloinen, eikä häviä muille vastaavan genren edustajille, eli tekniset tekijät on eittämättä saatu hyvälle tolalle. Mitä itse ”Ending Beginning”-kappaleeseen tulee, tarjoaa se monen moista riffiä ja osiota, jopa liiaksi asti. Reilu neljä minuuttia kestävä rykäisy sisältää melodiaa ja pari hyvin rokkaavaa riffiä, jotka eivät kuitenkaan kestä hetkeä kauempaa kun jo vaihtuu meno toisenlaiseen. Biisiin on myös saatu survottua akustinen bridgen tapainen jota ilmankin olisi kyllä tullut toimeen. Melko samanlainen, ei kovin koherentti meininki löytyy EP:n kolmannelta raidalta ”They Haunt Behind Us”. Raskaampi, rauhallisempi ja yleisilmeeltään melodisempi kakkosraita ”My Land Shall Burn” onkin rakenteeltaan jo inhimillisempi ja on kaikin puolin hyvä veto maalailevine sooloineen. Biisi on EP:n ehdottomasti toimivin raita ja eniten luvattua deathia, melodista sellaista Hypocrisyn tapaan.

Muutaman kerran EP:n läpi kuunneltuani on pakko todeta, ettei tässä kovinkaan syvällä death-metallin maailmassa luovita, vaan ennemminkin musiikki taipuu yleisesti jonnekin Triviumin ja August Burns Redin välimaastoon. Ensimmäisessä ja kolmannessa raidassa tarjoillaan kyllä kaikenlaista kuten Children of Bodom- ja Deathchain-mausteita, musiikin kuitenkin ollen enimmäkseen jotain muuta kuin vanhan tai uuden koulukunnan death-metallia.

Kuten jo mainittu, Torchia on saanut ”Ending Beginning”-julkaisulleen hyvän soundimaailman ja jätkien soitto on kyllä varsin vakuuttavaa. Niin ikään EP:llä ensiesiintymisen tekevä uusi vokalisti hoitaa örinätonttinsa varsin mallikkaasti. Kaksi kolmesta EP:n biisistä ovat kuitenkin rakenteeltaan sen verran hajanaisia eri kohtineen ja sooloineen, etteivät ne tempaa mukaansa ja jäävät jotenkin sieluttomaksi kaikessa kirjavuudessaan.

2 ½ / 5

Tore Pedersen

facebook.com/torchiaband

torchia
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
torchia
01. Ending Beginning
02. My Land Shall Burn
03. They Haunt Behind Us[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here